Oodi Islannille

islanti10

Islannissa jalkapalloa pelataan upeissa maisemissa.

Islanti on aloittanut meneillään olevat EM-karsinnat loistavasti voittamalla Turkin, Latvian ja Hollannin omassa karsintalohkossaan. Tämä kirjoitus ei kuitenkaan käsittele ”kaikkien aikojen karsintoja” vaan islantilaista jalkapallomaisemaa. Tasollisesti maassa pelataan ehkä kansainvälisellä mittapuulla mitattuna keskinkertaista seurajalkapalloilua, mutta harvat joukkueet pääsevät pelaamaan yhtä kauniissa maisemissa kuin islantilaiset.

Taannoisella Islannin reissullani kävin reykjavikilaisten Framin ja Throtturin kotiotteluiden lisäksi kiertelemässä myös Pohjois-Islannissa, jossa ei valitettavasti ollut otteluita tarjolla. Bongasin kuitenkin muutaman upealla paikalla olevan jalkapallostadionin, puhumattakaan Islannin luonnon tarjoamasta, koko matkan kestäneestä, silmäorgasmista.

Pohjois-Islannin maisemat hakkaavat Reykjavikin seudun mennen tullen. Pohjoiseen matkatessa hyvänä tukikohtana voi pitää Pohjois-Islannin suurinta asutuskeskusta Akureyriä. 17 000 asukkaan kaupungista tulee myös kaksi ylemmillä sarjatasoilla pelaavaa joukkuetta. Pääsarjassa temmeltävä, vuonna 1915 perustettu, Þór Akureyri (helpommin Thór) pelaa kotiottelunsa Þórsvöllurilla, kun taas 1. Deild -liigassa pelaava KA (Knattspyrnufélag Akureyrar) pitää kotiaan Akureyrarvöllur-stadionilla kaupungin keskustassa.

islanti2

Akureyrarvöllur

Maisemat Akureyrarvöllurilta ovat upeat.

Maisemat Akureyrarvöllurilta ovat upeat.

Akureyrarvölluria ei voi olla huomaamatta saapuessa kaupunkiin lännestä päin. Þórsvöllurin sijainti jäi tällä kertaa itselleni mysteeriksi, vaikka suuria ponnisteluita sen löytämiseen ei varmasti tarvita. Fokus oli tällä kertaa muualla, sillä otteluita ei Akureyrissä visiittini aikana pelattu.

Muutaman kymmenen kilometrin päässä Akureyrista sijaitsee Dalvikin kaupunki. Paikallinen joukkue,  Dalvík/Reynir, pelaa tällä hetkellä Islannin kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla. Seura perustettiin vuonna 2006, kun UMFS Dalvík ja Reynir Árskógsströnd yhdistivät voimansa. Akureyrarvöllurin tapaan myös Dalvik/Reynirin kotikentän, Dalvíkurvöllurin, maisemaa hallitsevat kaupunkia ympäröivät lumihuippuiset vuoret.

islanti14

Dalvíkurvöllur

Myös Reykjavikin läheltä löytyy mielenkiintoisia jalkapallokohteita. Islantihan on rakenteeltaan melko lailla Suomen kaltainen, jos verrataan väestörakennetta. Reykjavikin kyljessä olevat Kópavogur ja Hafnarfjördur ovat maan toiseksi ja kolmanneksi suurimmat kaupungit. Suur-Reykjavikin alue kattaa yhden prosentin Islannin pinta-alasta, mutta siellä asuu peräti 60 prosenttia islantilaisista. Myös suurin osa maan pääsarjajoukkueista tulee tältä alueelta. Matkakustannukset eivät päätä siis huimaa.

Turistien suosiman Golden Circle -kierroksen tarjoamien geysirien, putousten ja kraaterien ihailun jälkeen on hyvä jatkaa matkaa vielä Selfossin pikkukaupunkiin, jonka paikallinen palloseura UMF Selfoss pelaa maan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Kaupungissa on myös ainakin shakki-intoilijoita kiinnostava Bobby Fischer -museo. Selfoss sijaitsee reilun 50 kilometrin päässä Reykjavikista.

Alun perin tarkoitukseni oli mennä katsomaan UMF Selfossin ja KV Vesturbaerin välistä 1. Deildin ottelua, mutta aikataulutuksen pettäessä ehdin näkemään vain ottelun loppuhetket. Kannatti kuitenkin vaivautua paikan päälle, sillä Selfossin stadion oli melko sympaattinen. UMF Selfoss on perustettu vuonna 1936 ja jalkapalloa tässä yhdeksän lajin yleisseurassa on pelattu vuodesta 1955 lähtien. Selfossin kaupungissa on noin 6 500 asukasta, joten urheiluseuralla on yhteisössä varmasti suuri rooli.

islanti28

Selfossvöllur

Korkeasta hintatasostaan huolimatta, Islanti jätti lähtemättömän vaikutuksen ja kun maan maisemamatkailuun heittää vielä pienen jalkapallomausteen, on saarelle ehdottomasti palattava uudestaan.

Mainokset
Kategoria(t): Islanti Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s