Regions’ Cupia Saviniemessä: Inkeroisten Purha vs. Haminan Pallo-Kissat

Kovinkaan usein ei Regions’ Cupia pelata yhtä hyvissä olosuhteissa kuin tiistaina (5.5.) Myllykoskella, jolloin Inkeroisten Purha isännöi Haminan Pallo-Kissoja Saviniemen jalkapallostadionilla. Kyseessä oli Regions’ Cupin 3. kierroksen ottelu. Sekä Purha että HaPK pelaavat Kaakkois-Suomen Kolmosessa, joten ottelu oli myös hyvä mahdollisuus tarkkailla joukkueiden voimasuhteita sarjaa ajatellen. Paikan päälle Saviniemeen oli saapunut noin 100 katsojaa seuraamaan tätä Kymenlaakson derbyä.

Vierasjoukkue HaPK sai täksi kaudeksi melkoisen vahvistuksen puolustuspäähänsä, kun vielä viime kaudella KTP:n puolustuslinjassa Ykköstä luutinut Marko Tyyskä siirtyi haminalaisten riveihin. Tyyskän otteista näki, että mies on pelannut ja pärjäisi edelleenkin paljon korkeammalla tasolla.

Purhan ja HaPK:n avauskokoonpanot marssivat kentälle. Purha pelasi sinisissä ja HaPK vihreissä.

Purhan ja HaPK:n avauskokoonpanot marssivat kentälle. Purha pelasi sinisissä ja HaPK vihreissä.

Aloituskokoonpanot
HaPK (4-2-3-1)
Purha-HaPK_avauskokoonpanotPurha (4-4-2)

HaPK aloitti ottelun vahvasti ja oli niskan päällä käytännössä koko ensimmäisen puoliajan. Joukkue liikutti palloa hyvin ja fiksusti ja prässäsi myös melko korkealta ja prässi tuotti vaikeuksia Purhan puolustukselle. Tyyskän lisäksi HaPK:n joukkueesta erottui keskikentällä sähäkästi pelannut Saja Leigh, joka onnistui muutamalla avaavalla syötöllään luomaan hyviä maalintekopaikkoja joukkuekavereilleen ja oli itsekin onnistua maalinteossa kaukolaukauksella.

Yhdeksän minuutin kohdalla Purhan puolustus töpeksi avauspelinsä kanssa oikein kunnolla ja lahjoitti HaPK:lle avopaikan, mutta haminalaiset eivät saaneet palloa maaliin. Avauspeli oli selvästi Purhan suuri ongelma ja joukkueen pelaajatkin tuntuivat turhautuvan tähän. Ilmeisesti Purhalla oli myös jonkin verran poissaoloja, jotka vaikuttivat puolustuspelaamiseen.

Ensimmäisellä puoliajalla peli pyöri pääsääntöisesti Purhan puolustusalueella.

Ensimmäisellä puoliajalla peli pyöri pääsääntöisesti Purhan puolustusalueella.

Ensimmäisellä puoliajalla nähtiin myös tilanne, josta olisi pitänyt viheltää rangaistuspotku HaPK:lle. Paulius Budrys pelattiin läpiajoon ja hyökkääjä kiersi Purha-vahti Petri Lappalaisen, joka kuitenkin nähtävästi kaatoi Budrysin ja todennäköisesti lähes jokainen stadionille saapunut odotti erotuomarin viheltävän tilanteesta rangaistuspotkun. Hämmennys oli suuri, kun tuomari antoi tilanteesta maalipotkun Purhalle ja keltaisen kortin Budrysille.

Purha sai muutaman maalipaikan ensimmäisellä puoliajalla erikoistilanteista. HaPK:n maalivahti Ville Särkkä ei vaikuttanut kovinkaan varmalta keskityspallojen liimaajalta ja haparoi muutaman kerran pallon kanssa, mutta HaPK selvisi ilman takaiskua.

Purha meinasi tehdä tästä tilanteesta maalin.

Purha meinasi tehdä tästä tilanteesta maalin.

Tauolle siirryttiin maalittomassa 0-0-tilanteessa ja kotijoukkue Purha sai olla tähän tyytyväinen, sillä sen verran parempia haminalaiset olivat ensimmäisellä puoliajalla.

Tauolla tapahtui kauheita ja makkarat loppuivat kesken. Katsojat joutuivat turvautumaan muihin virvokkeihin.

Tauolla tapahtui kauheita ja makkarat loppuivat kesken. Katsojat joutuivat turvautumaan muihin virvokkeisiin.

Toisen puoliajan alussa Purhan Henri Seppä pääsi puolittaiseen läpiajoon, mutta HaPK:n Särkkä tuli hyvin vastaan ja torjui tilanteen. HaPK siirtyi viimein 0-1-johtoon, kun pelattiin ottelun 55. minuuttia. Mamet Mula keskitti oikealta laidalta ja Leigh pamautti pallon lähietäisyydeltä vastustamattomasti ohi Purhan maalivahti Lappalaisen.

Saja Leigh pamauttaa pallon ohi Petri Lappalaisen.

Saja Leigh pamauttaa pallon ohi Petri Lappalaisen.

HaPK:n pelaajat juhlivat 0-1-osumaa.

HaPK:n pelaajat juhlivat 0-1-osumaa.

Johtomaalinsa jälkeen HaPK vetäytyi pikku hiljaa omalle alueelleen ja toisaalta Purha sai hieman otetta ottelusta ja vyörytti hyökkäyksiä haminalaisten päätyyn. Purha ei kuitenkaan hyvistä paikoista huolimatta onnistunut maalinteossa ja lopulta Leigh iski pari minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä loppunumeroiksi 0-2 komealla vedolla maalin vasempaan alakulmaan.

Tämä Purhan vapaapotku ei lopulta päätynyt lähellekään HaPK:n maalia.

Tämä Purhan vapaapotku ei lopulta päätynyt lähellekään HaPK:n maalia.

Tämän vapaapotkun seurauksena oli puolestaan syntyä 1-1-tasoitusmaali, mutta Antti Roikko puski Henri Sepän antaman vapaapotkun vain vähän HaPK:n maalin ohi.

Tämän vapaapotkun seurauksena oli puolestaan syntyä 1-1-tasoitusmaali, mutta Antti Roikko puski Henri Sepän antaman vapaapotkun vain vähän HaPK:n maalin ohi.

HaPK:n pelaajat juhlivat Saja Leighin 0-2-maalia.

HaPK:n pelaajat juhlivat Saja Leighin 0-2-maalia.

Voittonsa ansiosta HaPK eteni Regions’ Cupin 4. kierrokselle ja Purha saa puolestaan keskittyä pelkästään Kaakkois-Suomen Kolmosen otteluihin. Viime kaudella HaPK eteni Regions’ Cupissa 5. kierrokselle saakka eli 16 parhaan joukkoon ja joukkue haluaa varmasti vähintään yhtä pitkälle tänä vuonna. Purhan tie Regions’ Cupissa päättyi tänä vuonna kierrosta aikaisemmin kuin viime vuonna. Purha siirtyy pian pelaamaan kotiottelunsa Inkeroisten urheilukentälle, joten toivottavasti Saviniemen jalkapallostadionille löydetään tarpeeksi käyttöä jatkossakin.

Mainokset
Kategoria(t): Kolmonen, Regions' Cup, Suomi Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s