Päivä Veikkausliigaa: HJK vs. IFK Mariehamn & PK-35 Vantaa vs. RoPS

Reilun viiden kuukauden kärsimys oli ohi. Viime kauden päätöskierroksen ja tämän kauden välissä oli 159 päivää (liigakarsinnat mukaan lukien 153). Suomen preseason ei kuitenkaan ole mitään verrattuna Islantiin, jossa kausien väliin jää peräti 210 päivää eli seitsemän kuukautta. Färsaarillakin uutta kautta odoteltiin 181 päivää.

Veikkausliigakausi 2016 pyörähti käyntiin lauantaina 2. huhtikuuta kahden ottelun voimin. Pääkaupunkiseudulla asuvia hemmoteltiin heti kauden alussa kunnolla, kun ottelut pelattiin Helsingissä ja Vantaalla. Todennäköisesti tämä oli myös kauden ainoa päivä, jolloin on mahdollisuus nähdä kaksi ottelua paikan päällä. Tilaisuuteen oli siis tartuttava.

Auringonpaiste ja lämpömittarin asteluvun kohoaminen selvästi plussan puolelle lisäsivät innostusta entisestään. Turussa sen sijaan ei riemuittu, sillä Interin ja SJK:n välinen ottelu oli siirretty kesäkuulle Kupittaan jalkapallostadionin nurmen liian huonon kunnon tähden. Jokavuotinen ottelusiirtofarssi alkoi siis heti. Ei yllättänyt. Se toki hieman yllätti, että ottelusiirto tapahtui Turussa, jossa on yleensä kehuskeltu sillä, että kenttä on pelattavassa kunnossa heti kauden alussa. Myöhemmin myös 14.4. pelattavaksi aiottu FC Lahti-PS Kemi siirrettiin niin ikään kesäkuulle.

No, Helsingissä onneksi kuitenkin pelattiin. Pasilan asemalta lähtevässä 7B:ssä oli vain HJK:n otteluun matkaavia. Ihmiset tunnustivat väriä, oli pipoa, kaulahuivia, lippua ja pelipaitaa. Toisilleen vieraat ihmiset keskustelivat jopa HJK:n kokoonpanosta. Illuusio raitiovaunussa rikkoutui kuitenkin toisella pysäkillä, jossa kulkuneuvon täyttivät ”muut ihmiset”. Kauden alku kuitenkin näkyi kaupungilla. Hyvä ja positiivinen asia.

Maarianhaminasta Helsinkiin saapui reilut sata katsojaa, jotka sijoitettiin itäkatsomon pohjoispäätyyn. Määrä oli pieni pettymys, sillä saarelaiset järjestelivät kauden avaukseen kannattajien ”megamatkaa”.

IFK Mariehamnin kannattajat päivystivät tulostaulun vieressä.

IFK Mariehamnin kannattajat päivystivät tulostaulun vieressä.

Ennen ottelua vietettiin hiljainen hetki.

Ennen ottelua vietettiin hiljainen hetki.

HJK-IFK Mariehamn -ottelun avauskokoonpanot
IFK Mariehamn (4-4-2)
hjk-ifkm_avauksetHJK (4-2-3-1)

Itäkatsomo oli lähes täynnä.

Itäkatsomo oli lähes täynnä.

Klubipäädyssä ei ollut montaa vapaata paikkaa.

Klubipäädyssä ei ollut montaa vapaata paikkaa.

Joku oli ilmeisesti unohtanut kastella Töölön jalkapallostadionin tekonurmen, sillä sen verran hitaalta kenttä vaikutti. Pelin kuva selvisi heti ottelun alkuminuuteilla, kun HJK piti palloa ja IFK Mariehamn vetäytyi suosiolla omalle kenttäpuoliskolleen eikä edes yrittänyt prässätä. Saarelaiset eivät ole koskaan voittaneet HJK:ta Töölössä ja näytti siltä, että 0-0-tasapeli olisi IFK:lle voitto. Joukkueen hyökkäykset koostuivat lähinnä pitkistä palloista, joilla tavoiteltiin kärjessä pelannutta Aleksei Kangaskolkkaa. Ensimmäisellä puoliajalla HJK:n Alfredo Morelos oli noin viisi kertaa paitsiossa. Nähtäväksi jää, onko kolumbialaisesta HJK:n toivomaksi maaliruiskuksi. Tauolle siirryttiin maalittomassa tilanteessa.

Nikolai Alho antamassa HJK:n kulmapotkua.

Nikolai Alho antamassa HJK:n kulmapotkua.

Taye Taiwo pääsi kokeilemaan maalintekoa vapaapotkusta.

Taye Taiwo pääsi kokeilemaan maalintekoa vapaapotkusta.

AC Milanista HJK:ssa lainalla oleva Nnamadi Oduamadi vaikuttaa melkoiselta kultakimpaleelta Veikkausliigaan ja on ihme, jos mies ei avaa maalitiliään muutaman seuraavan kierroksen aikana. IFK Mariehamnia vastaan 25-vuotias laituri nosti pallon kerran ylärimaan.

Toisella puoliajalla HJK jatkoi hyökkäyksien moukarointia kohti IFK:n maalia ja lopulta kentän toiseksi lyhyin mies, Atomu Tanaka (IFK:n Diego Assis on silmämääräisesti ja internetin mukaan hieman japanilaista lyhyempi), puski pallon yläriman kautta ohi Walter Viitalan. Atom iski vielä melko kosmeettisen 2-0-osuman ja Klubin mestaruusjuna lähti liikkeelle rutiinivoitolla.

Yksi ottelun positiivisimmista esiintymisistä nähtiin toisella puoliajalla kentälle tulleelta Mikael Forssellilta, joka kirmasi kentällä kuin kiimainen peura. En tiedä olenko koskaan ennen nähnyt Forssellin juoksevan takamatkan kiinni ja liukuvan keskikentällä riistääkseen pallon vastustajalta. Forssell syötti myös Atomin toisen osuman, mutta lupasi toki ottelun jälkeen antamassaan haastattelussa vetää seuraavalla kerralla itse.

Päätösvihellyksen jälkeen ajatukset siirtyivät parikymmentä kilometriä pohjoiseen. Siirtyminen Töölöstä Myyrmäkeen sujui vaivattomasti Töölön kisahallin pysäkiltä 16.02 lähteneellä bussilla numero 411. Myyrmäen urheilupuistoon bussi saapui noin kello 16.30 eli puoli tuntia ennen PK-35 Vantaan ja RoPS:n välisen ottelun avauspotkua.

PK-35 Vantaa todennäköisesti hieman kärsi HJK:n kotiottelusta, sillä voisi kuvitella muutaman jalkapalloihmisen tehneen valinnan näiden kahden ottelun välillä. Paikalle saapuneet katsojat saivat puolestaan ensitöikseen kärsiä järkyttävistä lippujonoista, jotka eivät tosin tulleet yllätyksenä, sillä Myyrmäen jalkapallostadionilla lipunmyynti on aina ollut hidasta. Useamman sisäänkäynnin järjestäminen ei pitäisi olla mikään suuri temppu. Mahdollisesti toki, kuten lähes kaikki suomalaisessa jalkapallossa tai urheilussa ylipäänsä, kustannuskysymys.

Puoli tuntia ennen ottelua jonot portilla alkoivat kasvaa.

Puoli tuntia ennen ottelua jonot portilla alkoivat kasvaa.

Myyrmäen jalkapallostadionin aurinkokatsomon penkit ovat nähneet parempiakin päiviä.

Myyrmäen jalkapallostadionin aurinkokatsomon penkit ovat nähneet parempiakin päiviä.

Mateo Miguez puuttui kotijoukkueen kokoonpanosta kärsiessään pelikieltoa, jonka mies sai Suomen Cupin 4. kierroksen ottelussa KTP:ta vastaan. Myös toppari Kim Raimi puuttui PK:n kokoonpanosta loukkaantumisen takia. Shefki Kuqi puolestaan sai seurata ottelua katsomosta kärsiessään toimitsijakieltoa.

Palloliiton kurinpitovaliokunnan päätös oli mielenkiintoista luettavaa.

Palloliiton kurinpitovaliokunnan päätös oli mielenkiintoista luettavaa.

RoPS puolestaan joutuu olemaan mahdollisesti jopa koko kauden ilman keskikentän kokenutta Antti Okkosta, joka loukkaantui Cup-ottelussa oululaista JS Herculesta vastaan. Viime kauden hopeajoukkueesta muualle lähtivät tärkeät Moshtagh Yaghoubi, Faith Friday Obilor sekä Tomer Chenchinski, joten RoPS:n iskukyky oli pieni arvoitus.

Avauskokoonpanot ennen ottelua.

Avauskokoonpanot ennen ottelua.

PK-35 Vantaa–RoPS -ottelun avauskokoonpanot
RoPS (4-4-2)
pk35vantaa-rops_avauksetPK-35 Vantaa (4-2-3-1)

Ottelun alkaessa lippujonot olivat vielä useita kymmeniä metrejä pitkiä ja viimeiset jonottajat taisivat päästä noin vartin pelin jälkeen stadionille. Tämä on asia, johon PK-35 Vantaan on puututtava varsinkin otteluissa HJK:ta ja IFK:ta vastaan, jolloin Myyrmäessä todennäköisesti nähdään kauden suurimmat yleisömäärät. Hyvä ohjenuora katsojille on toki aina saapua ajoissa stadionille. RoPS-ottelussa tehtiin PK-35 Vantaan yleisöennätys, 2 415 katsojaa.

Hetki ennen aloituspotkua lippujonot kiemurtelivat vielä pitkinä.

Hetki ennen aloituspotkua lippujonot kiemurtelivat vielä pitkinä.

PK-35 Vantaan kannattajat tifoilivat omassa kulmauksessaan.

PK-35 Vantaan kannattajat tifoilivat omassa kulmauksessaan.

Vantaalla orastavaa kannattajatoimintaa.

Vantaalla orastavaa kannattajatoimintaa.

RoPS:n kauden ensimmäinen puoliaika oli katastrofi ja tauolle lähdettiin sarjanousija PK-35 Vantaan johtaessa 2-0 Njazi Kuqin ja Aleksi Ristolan maaleilla. Muutamaa ensimmäistä minuuttia lukuun ottamatta PK-35 Vantaa oli kentällä selkeästi parempi joukkue ja RoPS:n puolustus tuntui päästävän kaiken lävitseen. RoPS-luotsi Juha Malinen on kuitenkin aikaisemminkin todistanut pystyvänsä reagoimaan tapahtumiin. Toiselle puoliajalle Malinen vaihtoi Aapo Heikkilän heikosti pelanneen Michal Mravecin tilalle.

PK-35 Vantaa juhlii Njazi Kuqin viimeistelemää 1-0-maalia.

PK-35 Vantaa juhlii Njazi Kuqin viimeistelemää 1-0-maalia.

Tauolla katsojat nauttivat muun muassa hot dogeista ja oluesta.

Tauolla katsojat nauttivat muun muassa hot dogeista ja oluesta.

Muutoksista ei ollut heti hyötyä, sillä Njazi Kuqi niittasi heti toisen puoliajan alussa PK-35 Vantaan jo 3-0-johtoon. Ottelun käännekohta nähtiin 52. minuutilla, kun Ymer Xhaferi lahjoitti pallon omalla puolustusalueellaan käsittämättömällä tavalla Aleksandr Kokolle, joka vapautti Aapo Heikkilän tekemään RoPSille 3-1-kavennusosuman. Tästä alkoi vantaalaisten totaalinen hätäily ja jäätyileminen ja Robert Taylor toi rovaniemeläiset jo maalin päähän 67. minuutilla.

”Ropsi voittaa 3-5”

Ylläoleva kannatushuuto otti RoPS-kannattajien keskuudessa tuulta alleen Taylorin kavennusmaalin jälkeen. Melodia jäljitteli PK-35:n kannattajien kannustushuutoja. Kerrassaan näppärää reagointia rovaniemeläisiltä. Ennustus ei aivan käynyt toteen, mutta täydet kolme pistettä matkasivat kuitenkin RoPS:n mukana napapiirille lopulta lukemin 3-4.

3-2-tilanteessa näytti jo vahvasti siltä, että PK-35:n johto tulee sulamaan lopullisesti, sillä vantaalaiset eivät saaneet kentällä enää mitään aikaiseksi. Viime kaudella PS Kemissä Ykköstä pelannut Daniel Kollar ei vakuuttanut PK-35:n maalilla ja ottelun loppuhetkillä mieleen hiipi väkisinkin ajatus siitä, että KäPaan siirtyneen Miikka Häkkisen kanssa joukkue olisi mahdollisesti napannut itselleen täydet kolme pistettä.

Onko pallo kaarella?

Onko pallo kaarella?

Ville Saxman latasi ottelun tasoihin 75. minuutilla ja Aleksander Kokko ohjasi RoPS:n voittomaalin neljä minuuttia myöhemmin. Lähes kaikissa ottelun maaleissa vastaanottavan joukkueen puolustus pelasi luvattoman lepsusti ja kumpikaan valmentaja ei varmasti ole tyytyväinen oman joukkueensa puolustuspelaamiseen. Juha Malisella tosin oli ottelun jälkeen aihetta leveään hymyyn.

Maalin jälkeistä hassuttelua.

Aleksander Kokon voittomaalin jälkeistä hassuttelua.

Ottelun lopussa juhli RoPS.

Ottelun lopussa juhli RoPS.

RoPSilla oli paikan päällä paljon kannattajia.

RoPSilla oli paikan päällä paljon kannattajia.

Kauden värikkäin ottelu saatettiin nähdä jo kauden avauspäivänä, mutta kaikki merkit viittaavat siihen että luvassa on huikea Veikkausliigakausi. Joten katsomoihin sieltä!

Mainokset
Kategoria(t): Suomi, Veikkausliiga Avainsana(t): , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s