Shefkin jälkeen on poutasää? PK-35 Vantaa vs. Ilves

pk35vantaa-ilves_vaikka_vaellus_on_vaivaista

Heinäkuun alussa Myyrmäen jalkapallostadionilla järjestetyiltä Herättäjäjuhlilta oli jäänyt melko osuva viesti PK-35 Vantaalle.

Ennen kauden alkua PK-35 Vantaan kaudesta osattiin odottaa värikästä. Viimeisten kuukausien kaltaista hullunmyllyä tuskin kovin moni osasi kuitenkaan ennakoida. Kauden alkamisen jälkeen seurasta on poistunut kahdeksan avauskokoonpanotason pelaajaa sekä molemmat valmentajat. Mukaan lukien edelleen valmentajan ammattia opetteleva Shefki Kuqi.

Voi olla, että Kuqin valmentajapotentiaali nähdään oikeasti vasta FC Interissä, jossa hän voi keskittyä pelkästään joukkueen valmentamiseen. Hongassa ja PK-35 Vantaassa Kuqi laittoi itseään likoon myös rahallisesti ja haukkasi samalla mahdollisesti liian suuren palan kakkua. Stefan Håkansin palveluksessa tätä ongelmaa ei ole.

Loppukauden ajan vetovastuussa Myyrmäessä on PK-35 Vantaata viimeksi kaudella 2013 luotsannut Pasi Pihamaa, joten ainakin organisaatio on uusvanhalle valmentajalle tuttu. Tiistaina 2. elokuuta Myyrmäen jalkapallostadionilla pelattu PK-35 Vantaan ja Ilveksen välinen Veikkausliigaottelu oli vantaalaisten ensimmäinen peli Kuqin lähdön jälkeen.

Ottelu sai päivän aikana melko paljon medianäkyvyyttä, sillä esimerkiksi Radio Rock -kanavalla ottelua mainostettiin ja vantaalaisten tilanteesta puhuttiin useampaankin otteeseen. Viiteen euroon laskettu lipun hinta houkutteli paikalle lopulta 1 560 katsojaa.

PK-35 Vantaan kauden avausottelun avauskokoonpanosta aloituksessa nähtiin edelleen viisi pelaajaa. Lisäksi Daniel Kollar ja Riku Heinonen istuivat joukkueen vaihtopenkillä. Nuori 18-vuotias Ahmed Said Ahmed pääsi ensimmäistä kertaa urallaan avauskokoonpanoon ja toppariksi Kim Raimin rinnalle. Kesken kauden Vantaalle siirtynyt Nosh A Lody joutui tyytymään vaihtopenkkiin. Ilveksessä viime kaudella pelannut 21-vuotias Omar Khary asteli aloituskokoonpanoon jo kolmannen kerran tällä kaudella. HJK-kasvatin luontainen pelipaikka löytyy keskikentältä, mutta Ilvestä vastaan hän pelasi oikeana puolustajana.

Ilves-luotsi Jarkko Wiss marssitti avauskokoonpanoon vasta 16-vuotiaan Martti Haukiojan, joka nähtiin vasempana puolustajana. Haukioja pelasi myös lauantaina Valenciaa vastaan Ratinan stadionilla. Ilves joutui lähtemään otteluun ilman loukkaantuneina olleita Emile Paul Tendengiä, Mika Lahtista, Antti Hynystä, Eero Kortetta sekä Marco Matronea.

Avauskokoonpanot kättelyssä.

Avauskokoonpanot kättelyssä.

Joukkueiden avauskokoonpanot
Ilves (4-4-1-1)
pk35vantaa-ilves_avauksetPK-35 Vantaa (4-3-3)

Ensimmäisen puoliajan alussa Ilves antoi pallonhallinnan suosiolla PK:lle, joka sai rauhassa kierrättää palloa alakerrassaan. Ilves vetäytyi omalle kenttäpuoliskolleen eikä edes yrittänyt prässätä ennen keskiviivaa.

12. minuutilla Marcus Heimonen pääsi läpi vasemmalta laidalta ja vastaan tullut Mika Hilander nappasi Heimosen noston käsillään maalivahdinalueen ulkopuolella. Tästä tempusta Hilander nappasi kauden neljännen varoituksensa ja on näin ollen pelikiellossa Ilveksen seuraavassa liigaottelussa (vs. FC Inter).

PK-35 Vantaa sai vapaapotkun hyvästä paikasta Mika Hilanderin käsivirheen jälkeen.

PK-35 Vantaa sai vapaapotkun hyvästä paikasta Mika Hilanderin käsivirheen jälkeen.

Ilves nappasi ottelun hallinnan itselleen noin 25 minuutin pelin jälkeen ja sai luotua muutaman hyvän hyökkäyksen PK-35 Vantaan maalille. Puoliajan lopussa Ilves sai kolme hyvää maalipaikkaa. 40 minuutin kohdalla Yunus Sentamu pääsi vasemmalta puolittain läpi, mutta PK-vahti Samu Volotinen tuli mainiosti vastaan ja torjui tilanteen. Pari minuuttia myöhemmin Ilveksen serbitoppari Pavle Milosavljevic puski pallon kulmapotkun jälkeen vain hieman maalin ohi. Reuben Ayarna pääsi vielä hetki ennen taukovihellystä kokeilemaan maalintekoa hyvästä paikasta Jaakko Juutin syötön jälkeen, mutta ghanalaisen veto epäonnistui ja meni ohi maalin. Tauolle lähdettiin maalittomassa 0-0-tilanteessa.

Pääkatsomo oli melko täynnä.

Pääkatsomo oli melko täynnä.

Yleisöä pääkatsomossa.

Yleisöä pääkatsomossa.

Aurinkoinen päätykatsomo kelpasi myös katsojille.

Aurinkoinen päätykatsomo kelpasi myös katsojille.

Ilveksen kannattajia oli saapunut paikalle kourallinen, mutta ääntä heistä ei lähtenyt.

Ilveksen kannattajia oli saapunut paikalle kourallinen, mutta ääntä heistä ei lähtenyt.

Juuri ottelun alla sopimuksen PK-35 Vantaan kanssa allekirjoittanut Mnwas Amary pääsi toiseksi puoliajaksi kentälle ja teki samalla Veikkausliigadebyyttinsä.

Aleksi Ristola oli siirtää PK-35 Vantaan 1-0-johtoon 54. minuutilla, kun Lucas Kaufmann antoi loistavan keskityksen vasemmalta laidalta, mutta Ristolan pusku osui lopulta tolppaan. Kaufmannin keskitystä edelsi Ristolan, Kaufmannin, Ymer Xhaferin ja Marcus Heimosen hieno syöttökombinaatio.

Ottelun ensimmäinen maali nähtiin 61. minuutilla, kun Konsta Rasimus pääsi kulmapotkun jälkeen vetämään pallon maalin edestä Hilanderin käsien kautta maaliin. Kulmapotkua edelsi liigadebyyttinsä tehneen Amaryn loistava nousu oikeaa laitaa pitkin.

PK-35 Vantaan pelaajat juhlivat Konsta Rasimuksen maalia.

PK-35 Vantaan pelaajat juhlivat Konsta Rasimuksen maalia.

Ilves ei jäänyt kaivamaan nenäänsä takaiskumaalin jälkeen vaan tasoitti ottelun 65. minuutilla. Pavle Milosavljevic pääsi vetämään pallon rangaistusalueen sisältä maaliin oikealta lähteneen kulmapotkun jälkeen. Tilanteessa näytti, että pallo olisi osunut Ilves-pelaajan käteen, mutta erotuomari Dennis Antamo ei nähnyt tilanteessa virhettä ja pallo vietiin keskiympyrään tasoitusmaalin merkiksi.

Pavle Milosavljevic on juuri tehnyt Ilveksen tasoitusmaalin.

Pavle Milosavljevic on juuri tehnyt Ilveksen tasoitusmaalin.

Ottelun lopussa Ilves oli hieman enemmän niskan päällä, mutta ottelu päättyi lopulta melko oikeutetusti 1-1-tasapeliin. Tasapelipiste nosti PK-35 Vantaan tasapisteisiin HIFK:n kanssa, mutta vantaalaiset ovat edelleen sarjataulukon viimeisenä huonomman maalieronsa takia. Toisen peräkkäisen tasapelinsä pelannut Ilves on kuudentena, neljä pistettä kolmantena olevan ja yhden ottelun enemmän pelanneen VPS:n perässä.

Mitä sitten tulee tapahtumaan PK-35 Vantaalle? Kestääkö seuran talous? Yleisömäärät tuskin tulevat loppukauden aikana ainakaan dramaattisesti nousemaan. Toivottavasti seura ei ajaudu taloudellisiin vaikeuksiin ja lakkaa täysin olemasta. On vaikea nähdä, että vantaalaiset pystyisivät säilyttämään paikkaansa liigassa ilman 2-3 todella nappiin osuvaa hankintaa. On kuitenkin äärimmäisen positiivista, että loppukauden aikana kentällä nähdään paljon nuoria suomalaisia pelaajia, jotka jo Ilvestä vastaan osoittivat (kaikella kunnioituksella kuitenkin todettava, että tiistaina Vantaalle saapunut Ilves ei ollut kummoinen mittari), että pystyvät pelaamaan myös liigatasolla. Nuorten pelaajien esiinmarssi saattaisi myös olla PK-35 Vantaan pelastus.

PK-35 Vantaan epätodennäköinen sarjapaikan uusiminen on pitkälti kiinni seuraavan kuuden ottelun tuloksista. Näistä peleistä joukkueen olisi napattava vähintään muutama voitto, sillä vantaalaiset kohtaavat niin sanottuja päävastustajiaan tai viime aikoina heikosti pelanneita joukkueita. Mielenkiintoisin ottelu taidetaan pelata ensi viikon keskiviikkona, kun PK matkustaa FC Interin vieraaksi…

La 6.8. PS Kemi vs. PK-35 Vantaa
Ke 10.8. FC Inter vs. PK-35 Vantaa
La 13.8. PK-35 Vantaa vs. FC Lahti
Su 21.8. KuPS vs. PK-35 Vantaa
Pe 26.8. PK-35 Vantaa vs. PS Kemi
Pe 9.9. FC Lahti vs. PK-35 Vantaa

Samaan aikaan HIFK pelaa sarjan kärkijoukkueita vastaan, joten mikäli PK-35 Vantaa ei ole syyskuun ensimmäisen liigakierroksen jälkeen sarjan viimeisenä, voitaneen säilymishaaveita pitää edelleen elossa.

Toivottavasti Vantaalla pelataan ensi kaudella vähintään Ykköstä eikä seura katoa MyPan tavoin kokonaan suomalaiselta jalkapallokartalta.

Mainokset
Kategoria(t): Veikkausliiga Avainsana(t): , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s