Nöyryytys Pirkkahallissa: TamU vs. KTP

Pirkanmaalla vietetty viikonloppu oli hyvä päättää seuraamalla jalkapalloa paikan päällä. Tarjolla oli kuitenkin näytelmä, joka jätti melko kylmäksi. En ole koskaan nähnyt niin surkeasti pelaavaa KTP:ta kuin sunnuntaina 26. helmikuuta Pirkkahallissa Tampere Unitedia vastaan. KTP:n pelaajien motivaatio taisi hypätä bussista viimeistään kolmostiellä pysähdyspaikka Linnatuulen kohdalla, sen verran munatonta menoa kentällä nähtiin. Kotkan pojat pelasivat siipien puuttumisen lisäksi myös ilman jalkoja ja yrittäminenkin voidaan kyseenalaistaa.

Ottelussa kohtasivat siis viime kaudella Ykkösestä Kakkoseen pudonnut (KTP) ja Kolmosesta Kakkoseen noussut (TamU) joukkue. Lisäksi KTP on alkutalvena pelannut kovia Suomen Cupin otteluita Veikkausliigan ja Ykkösen joukkueita vastaan, kun taas osa TamU:n harjoitusvastustajista pelaa tulevalla kaudella Kolmosta. Tuskin kukaan odotti tässä ottelussa käyvän, kuten siinä lopulta kävi…

KTP lähti otteluun ilman Aleksi Tarvosta, Marko Tyyskää, Topi Pasia, Onur Celikiä ja Niko Ikävalkoa. Sen sijaan testissä oli viime kaudella futsalin Ykköstä Kokkolassa pelannut nigerialaissyntyinen kärki Bright Ihionu. HIFK:ta vastaan debytoinut Victor Eriksson sai paikan avauksessa vasempana puolustajana ja myös kakkosvalmentaja Joni Ruuskanen nähtiin avauksessa. Olisi mukava kuulla Jallu Rantasen kommentteja kakkosvalmentajan peluuttamisesta. Ei kai Ruuskasta sentään kaavailla pelaavaan kokoonpanoon tulevaksi kaudeksi? Avauksessa nähtiin myös talven kahdessa ensimmäisessä harjoitusottelussa pelannut Joonas Vanhanen, joka luuti Sebastian Dolivon toppariparina Pasin ollessa poissa. Lucas dos Santos sai tällä kertaa antaa näyttöjä kärjen alapuolella ja Juho Nykänen siirtyi keskikentän keskustaan Saku Kvistin pariksi.

TamU:lta puuttui myös tukku pelaajia ja tamperelaisten vaihtopenkillä oli vain muutama pelaaja. KTP:n penkiltä löytyi sentään junioripainotteinen viisikko. Kovia pelimiehiäkin TamU:n avauksesta toki löytyi. Riku Oras aloitti keskikentän keskustassa ja JäPS:sta Tampereelle siirtynyt Mahdi Ali topparina.

Ottelu on juuri alkamassa.

Ottelu on juuri alkamassa.

Joukkueiden avauskokoonpanot:
KTP (4-4-1-1)
20170226_tamu-ktp_avauksetTamU (4-1-4-1)

KTP:n vaihdot (ulos <-> sisään):
46 min Joni Ruuskanen <-> Kaarel Usta
46 min Bright Ihionu <-> Ferdi Balkiran
46 min Jiri Koski <-> Tomas Turunen
74 min Lucas dos Santos <-> Jimi Lassila
79 min Oskari Pasanen <-> Elias Liljasto

TamU oli joukkueista terävämpi heti alkuvihellyksestä lähtien. KTP:n pelissä ei toiminut juuri mikään. Pelin avaaminen oli huolimatonta ja lisäksi TamU:n prässi aiheutti jonkin verran ongelmia. Harhasyöttöjä syntyi puolustuksessa, keskikentällä ja hyökkäyksessä ja osa pelaajista ryntäili päättömästi tilanteisiin.

Sinikaarti oli paikalla melko runsaslukuisena. Katsomassa näkyi myös hieman KTP-väriä. Katsojamääräksi ilmoitettiin 145.

Sinikaarti oli paikalla melko runsaslukuisena. Katsomassa näkyi myös hieman KTP-väriä. Katsojamääräksi ilmoitettiin 145.

Oras siirsi TamU:n 1-0-johtoon jo kahdeksannella peliminuutilla. KTP sai luotua muutaman puolittaisen paikan, mutta viimeistelykin oli sunnuntaina ala-arvoista. TamU sen sijaan sai pallon maaliin toistamiseen 22. minuutilla, kun Konsta Raittinen siirsi pallon tolpan kautta Jiri Kosken ohi oikealta tulleen sivuvaparin jälkeen.

Testimies Ihionu ei vakuuttanut ensimmäisellä puoliajalla ja toisella puoliajalla häntä ei enää nähty kentällä Ferdi Balkiranin ottaessa kärkipaikan itselleen. Ihionua tuskin nähdään pidempään KTP:n ringissä. Toisella puoliajalla KTP:n maalilla pelanneella Tomas Turusella ei varmasti ollut paras päivänsä.

TamU:n 3-0-maali syntyi, kun toista puoliaikaa oli pelattu kuusi minuuttia. Riku Oras puski Verneri Uimosen antaman sivuvaparin maaliin. 4-0-maali syntyi vain muutamaa minuuttia myöhemmin, kun Uimonen antoi jälleen sivuvaparin ja tällä kertaa Santeri Salomaa puski pallon voimalla maaliin.

TamU:n 4-0-johtomaali syntyi Valtteri Uimosen antaman vapaapotkun jälkeen.

TamU:n 4-0-johtomaali syntyi Verneri Uimosen antaman vapaapotkun jälkeen.

Tämän jälkeen tapahtuikin jotain, mitä ei jalkapallokentillä nähdä käytännössä lähes koskaan. KTP toimitti pallon aloituksen jälkeen omaan maaliin, siten ettei yksikään TamU:n pelaaja ehtinyt osallistumaan peliin. Lopulta kohtalokkaan taaksepäinsyötön antoi koko ottelun melko pihalla ollut Kvist, vaikka myös Turunen voi ottaa vastuuta osumasta.

Tragikoomisen 5-0-maalin ansiosta KTP:n pohjanoteeraus huomattiin kansainvälisestikin ja vaikka kyseessä oli vain harjoitusottelu, niin tämä ottelu tullaan todennäköisesti muistamaan pitkään. Eikä vähiten sen takia, että se löytyy kaikessa kauheudessaan taltioituna internetissä. Mainiota työtä tekevä TamU:n mediatiimi nimittäin kuvaa joukkueen kaikki kotiottelut studioineen.

Ottelu päättyi lopulta siis 5-0. Luvut olisivat saattaneet olla rumemmatkin, mutta ottelu lopetettiin jo 84. minuutilla TamU:n pelivuoron päättyessä.

Toisin kuin KTP, tamperelaiset näyttivät nälkäisiltä ja näyttöpaikan saaneet TamU:n pelaajat käyttivät tilaisuutensa hyvin. TamU:n tasosta on vaikea tämän ottelun perusteella sanoa mitään, koska joukkue ei valitettavasti saanut sunnuntaina pelata vakavasti otettavaa vastustajaa vastaan.

Toivottavasti tämä ottelu toimi herätyksenä niin KTP:n pelaajille kuin taustajoukoillekin. Uusia laadukkaita pelaajia on hankittava useampi, jotta noususta puhuminen olisi tänä vuonna realismia. KTP:n kokoonpanossa pyörii tällä hetkellä liikaa pelaajia, jotka eivät pärjää tai ole vielä valmiita pelaamaan Kakkosen otteluita. Laadukkaan avauskokoonpanon Jallu Rantanen saa todennäköisesti liikkeelle, mikäli kaikki pelaajat olisivat pelikunnossa. Merkkejä tästä on harjoituskauden aikana nähty. Pitkää kautta ei tällä taktiikalla tosin kunnialla vedettäisi läpi.

Itselleni Pirkkahallista jäi käsiin lähinnä laadukkaalta julkaisulta ensisilmäyksellä vaikuttava TamU:n historiikki Hiekalta Kakkoseen. Pirkkahallista on myös sanottava, että siellä on todella mukavaa katsoa jalkapalloa, kun kentän vieressä on kunnollinen katsomo eikä peliä tarvitse tihrustaa verkon läpi.

Hiekalta Kakkoseen kertoo Tampere Unitedin kannattajien vuonna 2011 perustaman seuran noususta alimmista divareista liiton sarjoihin.

Hiekalta Kakkoseen kertoo Tampere Unitedin kannattajien vuonna 2011 perustaman seuran noususta alimmista divareista liiton sarjoihin.

TamU-KTP -harjoitusottelun voi katsoa kokonaisuudessaan TÄÄLTÄ!

KTP on nyt pelannut 335 minuuttia putkeen tekemättä maaliakaan. Lisäksi viisi viimeistä ottelua on päättynyt ilman voittoa. Toivottavasti tähän saadaan muutos lauantaina, kun Honka saapuu Kotkaan vieraaksi Suomen Cupin lohkovaiheen viimeisessä ottelussa. Vähintään asenteen on oltava monta kertaa parempi kuin sunnuntaina TamUa vastaan. Hongassa pelaa pari KTP:lle tuttua pelaajaa. Kasperi Liikonen pelasi Kotkassa syksyllä 2014 ja Ilari Äijälä Veikkausliigakaudella 2015.

Toivottavasti TamU-nöyryytys kääntää KTP:n harjoituskauden suunnan ja joukkueessa nähtäisiin muutama kunnollinenkin testipelaaja. Vahvistuksia nyt on aivan varmasti vielä tulossa.

Harjoituskauden otteluiden saldo: 7 — 2 — 2 — 3 — 13-16 — 8
Seuraava ottelu: la 4.3. klo 15.00 vs. Honka (Arto Tolsa Areena, Suomen Cup)
Sopimuspelaajia: 11
Kakkosen alkuun: 60 päivää

#kausiktpnkanssa

Mainokset
Kategoria(t): Kausi KTP:n kanssa Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s