Kärki lähestyy: KTP vs. JäPS

KTP pelasi kauden ensimmäisen lauantaikotipelinsä 17. kesäkuuta, kun Järvenpään Palloseura saapui vierailulle Arto Tolsa Areenalle. Yleisöä mainio sää ja lauantai yhdistelmä ei kuitenkaan houkutellut paikalle ja JäPS-ottelussa nähtiin kauden tähän mennessä pienen yleisömäärä, 865. Ehkä maanantai KTP:n kotiottelupäivänä on parempi, sillä yritykset saavat ihmisiä todennäköisesti arkena paremmin liikkeelle.

Aleksi Tarvonen puuttui KTP:n kokoonpanosta pitkään jatkuneiden nivusvaivojen takia ja hänen koko loppukautensa on mahdollisesti vaarassa. Juho Nykänen ja Marko Tyyskä olivat myös sivussa loukkaantumisten takia ja Saku Kvist kärsi kolmen ottelun pelikiellostaan toisen ottelun.

KTP:n ja JäPS:n avauskokoonpanot marssimassa kentälle.

Joukkueiden avauskokoonpanot marssimassa kentälle.

Joukkueiden avauskokoonpanot
JäPS (4-4-1-1)
ktp-jäps_avauksetKTP (4-4-1-1)

KTP oli ottelun ensimmäisellä jaksolla selvästi vahvempi joukkue. JäPS:n maalivahti Janne Laiho tuntui olevan melko epävarma korkeiden pallojen kanssa ja pudotti pallon muutaman kerran vaarallisesti. Ottelun kahdeksannella minuutilla Ousman Jarju oli päästä siirtämään Laihon pudottaman pallon maaliin, mutta kurotuksen jälkeen pallo meni lopulta päätyrajasta yli.

KTP siirtyi 1-0-johtoon 17. minuutilla, kun Lucas dos Santosin oikealta antama kulmapotku ajautui lopulta maalin edessä täysin vapaana olleelle Quincy Oseille, joka pääsi tälläämään pallon maaliin.

 

Lucas dos Santosin antama kulmapotku ajautui lopulta Quincy Oseille, joka tälläsi pallon maaliin.

Lucas dos Santosin antama kulmapotku ajautui lopulta Quincy Oseille, joka tälläsi pallon maaliin.

Myös JäPS onnistui luomaan muutamia hyvin organisoituja hyökkäyksiä lähinnä oman vasemman laitansa kautta, jossa Hedi Khayat aiheutti jonkin verran päänvaivaa KTP:n puolustukselle. JäPS liikutteli palloa muutenkin mallikkaasti, mutta KTP:n puolustusta se ei kuitenkaan pystynyt murtamaan.

Tauolle lähdettiin KTP:n johtaessa 2-0, sillä Lucas dos Santos iski pallon vielä kerran JäPS:n maaliin, kun ottelua oli pelattu 44 minuuttia. Ousman Jarju teki maaliin loistavan esityön. Dos Santos on ollut alkukaudella KTP:n paras pelaaja hyökkäyspäässä ja maaleja brassi on viimeistellyt Tarvosen tapaan jo viisi.

JäPS:n kahdeksan hengen kannattajajoukko piti hyvin ääntä koko ottelun ajan. Aikaisemmissa Arto Tolsa Areenalla pelatuissa otteluissa ei vieraskannattajia ole juuri näkynyt.

Toisella jaksolla JäPS ei onnistunut saamaan kavennusta aikaiseksi eikä KTP:kaan ollut kovinkaan lähellä lisämaalin tekemistä. Ehkä Legirus Inter -ottelusta oli opittu sen verran, että lisämaaleja ei enää haettu niin vimmatusti.

Hienouksia ei toisella jaksolla nähty, mutta KTP otti tarvittavat kolme pistettä ja piti myös oman maalinsa puhtaana. Ottelu päättyi siis 2-0 lukemiin. Tämä oli tällä kaudella ensimmäinen kerta, kun KTP piti nollapelin kahdessa ottelussa peräkkäin ja tätä on pidettävä erittäin positiivisena suuntauksena.

Jallu Rantanen kommentoi ottelua näin:

-Pelimme oli hitaanlaista, mutta 2-0 tilanteen jälkeen matala tempo sopi meille. Tämä ei ollut huippusuoritus, mutta 3 pistettä lämmittävät mieltäni. Joukkueeseen liittyneet Quincy ja Turunen ovat tervetulleita vahvistuksia, jotka rauhoittavat peliämme.

KTP:n vapaapotku ottelun toisella jaksolla.

KTP:n tämän kauden otteluista löytyy mielenkiintoinen tilastofakta, sillä joukkue ei ole tehnyt maalia ottelun toisella jaksolla sarja-avauksen (vs. Kultsu) jälkeen. Tämän jälkeen KTP on pelannut seitsemän ottelua tehden maaleja vain ensimmäisten jaksojen aikana.

Kakkosen A-lohkon sarjataulukko tasoittui viikonloppuna selvästi, kun kärkijoukkue Klubi 04 pelasi 1-1-tasapelin Mikkelin Palloilijoita vastaan. Näin ollen kärkiviisikko on kahden pisteen sisällä ja kymmenentenä oleva Kultsukin on vain kuusi pistettä kärkeä jäljessä. KTP nousi kahden peräkkäisen voittonsa ansiosta kolmanneksi. KTP:n kanssa tasapisteissä olevan Legirus Interin viiden ottelun voittoputki tuli päätökseensä Kultsun vieraana. Tahmeasta alkukaudesta huolimatta tilanne näyttää KTP:n kannalta tällä hetkellä erittäin hyvältä. Uusien pelaajien myötä taistelu pelipaikoista todennäköisesti kasvaa ja tämän luulisi hieman nostavan myös pelin tasoa. Ensin KTP:n pitäisi kuitenkin saada sairastupa tyhjäksi. Turusen ja Osein myötä keskikentän keskustaan rupeaa olemaan jo melko paljon vaihtoehtoja, kunhan Nykänen ja Tyyskä paranevat vammoistaan ja Kvist on kärsinyt pelikieltonsa.

Kakkosen A-lohkon sarjataulukko 20.6.
Kakkosen_A-lohkon_sarjataulukko_20.6.2017KTP kohtaa seuraavaksi lohkon kuntopuntarin kärjessä olevan PEPO:n Lappeenrannassa tiistaina 27. kesäkuuta,  joten molemmat joukkueet viettävät juhannusta ennen seuraavaa otteluaan. PEPO hävisi kauden kaksi ensimmäistä otteluaan, mutta on sen jälkeen porskuttanut sarjassa ilman tappioita. PEPO:n paidassa pelaava venezuelalaishyökkääjä Hermes Palomino on iskenyt kauden otteluissa jo viisi maalia, joten ainakin hänen kanssaan KTP:n puolustus saa olla varuillaan.

KTP:n seuraava ottelu: Ti 27.6. klo 18.30 vs. PEPO (Kimpisen urheilukeskus, Lappeenranta)

#kausiktpnkanssa

Advertisements
Kategoria(t): Kausi KTP:n kanssa Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s