Jalkapalloturistin Praha

Halvat lippujen hinnat, mielenkiintoiset stadionit, olutta katsomossa ja paljon valinnanvaraa. Siinä muutama hyvä esimerkki Prahan jalkapallotarjonnan hyvistä puolista. Lisäksi alasarjoissa pelaavien seurojen otteluihin menemällä Prahasta saa paljon monipuolisemman kuvan kuin pyörimällä vain keskustan turistikohteissa ja ylihintaisissa ravintoloissa. Stadionit sijaitsevat nimittäin usein laitakaupungilla. Erikoisuutena Prahassa on vielä tshekkiläiseen futiskulttuuriin iskostuneet alasarjaotteluiden aikaiset alkamisajat, sillä ottelut alkavat lauantaisin ja sunnuntaisin usein jo kello 10.15 paikallista aikaa. Tämä mahdollistaa myös useamman ottelun näkemisen saman päivän aikana.

Prahan loistavan raideliikenneverkoston ansiosta (metro ja raitiovanut) lähes jokaisen stadionin läheisyyteen pääsee helposti raiteita pitkin. Pääsääntöisesti turistin on helpointa käyttää nimen omaan raiteita eikä ruveta opettelemaan paikallisia bussiaikatauluja.

Etenkin pääsarjaotteluihin haluavalle päänvaivaa aiheuttavat otteluohjelman aikataulutukset. Viikonlopun pelipäivät ja otteluiden alkamisajat varmistetaan yleensä vain muutamia viikkoja ennen ottelua. Tämä johtuu otteluiden televisioinnista. Lippujen hankkiminen etukäteen sen sijaan on tehty melko helpoksi, sillä e-lippuja voi helposti ostaa osoitteesta ticketportal.cz ja sivuston kieleksikin voi valita englannin. Lippukaupasta voi ostaa lippuja Sparta Prahan, Slavia Prahan ja Bohemiansin kotiotteluihin. Nämä kolme seuraa ovat oikeastaan ainoat, joiden ottelut saatetaan myydä loppuun. Pääsarjassa pelaavan Dukla Prahan peleissä käy niin vähän katsojia, että yleensä derby-otteluihinkin saa lipun vielä stadionin portilta.

Rappioromantiikkaa Strahovissa

Strahovin stadion

Strahovin stadion

Prahasta löytyy myös maailman suurin stadion. Strahovin stadion (Velký strahovský stadion) sijaitsee Petřínin kukkulalla Strahovin kaupunginosassa. Sparta Prahan harjoituskeskus sijaitsee nykyään stadionilla, joka rakennettiin aikanaan massiivisia voimistelunäytöksiä varten. Stadionilla on yhteensä yhdeksän jalkapallokenttää ja sen katsomoihin on aikoinaan mahtunut peräti 240 000 katsojaa. Sparta Prahan naisten edustusjoukkue sekä nuorten joukkueet pelaavat stadionilla edelleen otteluitakin.

Strahovin stadionin vieressä sijaitsee yleisurheilustadion Stadion Evžena Rošického, joka on toiminut muun muassa Slavia Prahan kotikenttänä seuran odottaessa uutta stadioniaan. Nykyään stadionilla pelaa Prahaan vuonna 2017 muuttanut FK Olympia Praha (ent. FC Olympia Hradec Králové), joka vaihtoi paikkakuntaa noustuaan Tshekin toiseksi korkeimmalle sarjatasolle.

Prahan seurajoukkueet

AC Sparta Praha
Perustettu: 1893
Mestaruudet: 36 (1912, 1919, 1922, 1926, 1927, 1932, 1936, 1938, 1939, 1944, 1946, 1948, 1952, 1954, 1965, 1967, 1984, 1985, 1987, 1988, 1989, 1990, 1991, 1993, 1994, 1995, 1997, 1998, 1999, 2000, 2001, 2003, 2005, 2007, 2010, 2014)
Kotistadion: Generali Arena (Letnan stadion)
Kapasiteetti: 20 111
Kotisivut: http://www.sparta.cz/

dav

Letnan stadion

AC Sparta Praha on Tshekin menestynein seurajoukkue ja Prahan joukkueista suosituin. Joukkue on voittanut historiansa aikana lukuisten Tshekin ja Tshekkoslovakian mestaruuksiensa lisäksi Keski-Euroopan Cupin (Mitropa Cup, jota pelattiin vuosien 1927-1992 välisenä aikana yhteensä 51 kertaa) kolmesti ja ylsi vuonna 1992 Mestareiden liigan edeltäjän Eurooppa Cupin välieriin.

Sparta Prahan koti, Letnán stadion sijaitsee Letnán kukkulan alueella, joka kuuluu Prahan 7. kaupunginosaan. Nykyisin stadion toki kantaa nimeä Generali Arena. Stadion selviytyi ilman sponsorinimeä vuodesta 1921 saakka (stadionin rakennustyöt aloitettiin vuonna 1917) aina vuoteen 2003 asti, jolloin stadionista tuli Toyota Arena. Helpoimmin paikan päälle pääsee raitiovaunulla, sillä lähin pysäkki (Sparta) sijaitsee aivan stadionin vieressä ja paikalle rullaavat linjat 1, 8, 12, 25 ja 26. Yksi vaihtoehto on myös mennä käyskentelemään Letnán puistoon, jossa sijaitsi vuosina 1955-1962 maailman suurin Stalin-monumentti. Monumentin rauniot ovat edelleen paikallaan ja niiltä avautuu huikea näkymä Prahan keskustaan. Monumentin vieressä sijaitsee puolestaan Letná Beer Garden, joka on mitä mainioin paikka pre-match oluiden nauttimiseen, mikäli säät siis suosivat.

Lue lisää Sparta Prahasta:
Sparta Praha vs. Viktoria Plzeň Letnán stadionilla

SK Slavia Praha
Perustettu: 1892
Mestaruudet: 18 (1913, 1925, 1929, 1930, 1931, 1933, 1934, 1935, 1937, 1940, 1941, 1942, 1943, 1947, 1996, 2008, 2009, 2017)
Kotistadion: EDEN Arena
Kapasiteetti: 20 800
Kotisivut: http://www.slavia.cz/

dav

Slavian kannatuslippuja Eden Arenalla

Slavia Prahan Eden Arena sijaitsee Prahan 10. kaupunginosassa Vršovicessa vain kivenheiton päässä Bohemians 1905:n kotistadionista Ďolíčekista. Stadionille pääsee joko bussilla (linjat 135, 136, 150 ja 213) tai raitiovaunulla (linjat 4, 7, 22 ja 24). Pois jäädään kulkuneuvosta riippumatta Slavia-nimisellä pysäkillä.

Stadionin vierestä löytyy laaja alue, jolla sijaitsee jonkinlainen Slavia Prahan harjoituskeskus. Alueelta lyötyy myös hienoja Slavia Praha -aiheisia graffiteja, jotka kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa.

Lue lisää Slavia Prahasta:
Tshekin Cupia Edenissä: SK Slavia Praha vs. FC Zlín

Bohemians 1905
Perustettu: 1905 (AFK Vršovice)
Mestaruudet: 1 (1983)
Kotistadion: Ďolíček
Kapasiteetti: 5 000
Kotisivut: http://www.bohemians.cz/

Dolicek

Bohemians 1905:n kotikenttä Dolicek

Bohemiansilla on oma raitiovaunupysäkki, joka on nimeltään – hieman ehkä yllättäen – Bohemians. Pysäkki on luonnollisesti aivan Ďolíčekin vieressä ja perille pääsee raitiovaunuilla numero 7 ja 24. Tunnelmaa kannattaa mennä haistelemaan stadionille viimeistään puolta tuntia ennen ottelun alkua.

 

Lue lisää Bohemians 1905:sta:
Panenkan jalanjäljillä Vršovicessa: Bohemians 1905 vs. FC Fastav Zlin

FK Dukla Praha
Perustettu: 1958 (FK Dukla Dejvice)
Kotistadion: Stadion Juliska
Kapasiteetti: 18 800 (8 150 istumapaikkaa)
Kotisivut: http://www.fkdukla.cz/

FK Dukla Prahan Stadion Juliskan pääkatsomo

FK Dukla Prahan Stadion Juliskan pääkatsomo

Nykyään Dukla Prahan nimellä pelaava seura ei ole se sama seura, joka voitti Tshekkoslovakian mestaruuden 11 kertaa ja jota muun muassa tshekkilegenda Josef Masopust edusti (vuonna 1962 Euroopan parhaaksi jalkapalloilijaksi valitun Masopustin patsas sijaitsee stadionin ulkopuolella). Alkuperäinen Dukla nimittäin muutti pois Prahasta vuonna 1996 ja jatkoi toimintaansa 1.FK Příbramin alaisuudessa. Nykyinen Stadion Juliskalla pelaava Dukla muutti nimensä Dukla Prahaksi vasta vuonna 2001. Pääsarjastatuksestaan huolimatta Duklan otteluissa ei käy kovinkaan paljon yleisöä.

Stadion Juliska sijaitsee Prahan 6. kaupunginosassa kukkulan rinteellä ja tämän takia stadionilta avautuu melko mukavat näköalat.

Raitiovaunu numero 8 kolistelee noin 500 metrin päähän stadionista ja kasin ratikan voi napata esimerkiksi Dejvickan metroasemalta.

FK Viktoria Žižkov
Perustettu: 1903
Kotistadion: FK Viktoria stadion
Kapasiteetti: 5 037
Kotisivut: http://www.fkvz.cz/

FK Viktoria Žižkovvin kotistadion sijaitsee Žižkovin kaupunginosassa.

FK Viktoria Žižkovin kotistadion sijaitsee Žižkovin kaupunginosassa.

Zizkovissa kotiottelunsa pelaava FK Viktoria Zizkov on ehkä Prahan sympaattisin joukkue. Stadion sijaitsee keskeisellä paikalla aivan keskustan tuntumassa. Husineckán raitiovaunupysäkki sijaitsee aivan stadionin vieressä ja perille pääsee linjoilla 2, 5, 7, 9, 11, 13, 15, 26, 91, 95 ja 98. Viktoria Zizkovin sunnuntaiaamun kotiottelut ovat Prahassa vierailevien futisdiggareiden keskuudessa jo käsite.

FK Olympia Praha
Perustettu: 2017
Kotistadion: Stadion Evžena Rošického
Kapasiteetti: 19 032
Kotisivut: http://www.fkolympia.cz/

Stadion Evžena Rošického

Stadion Evžena Rošického

Stadion Evžena Rošického sijaitsee Strahovin kukkulalla Strahovin stadionin takana. Perille pääsee parhaiten bussilla (numerot 149, 191, 910). Diskařská-niminen bussipysäkki sijaitsee aivan stadionin vieressä. Prahaan vasta 2017 muuttaneen Olympia Prahan otteluissa ei käy paljon yleisöä, mutta iso yleisurheilustadionin on vierailemisen arvoinen ja samalla reissulla voi nauttia pientä kommunisminostalgiaa viereisellä Strahovin stadionilla.

FK Loko Vltavín
Perustettu: 1898
Kotistadion: Stadion na Plynárně
Kapasiteetti: 3 000
Kotisivut: http://www.lokovltavin.cz/

Stadion na Plynárně on LOKO Vltavínin kotikenttä.

Stadion na Plynárně on LOKO Vltavínin kotikenttä.

Prahan modernin taiteen museon DOX:n vieressä sijaitseva FK Loko Vltavínin kotistadion on vierailun arvoinen paikka jo sen vieressä sijaitsevan hylätyn ja rapistuneen ulkolentopallostadionin takia. Stadion na Plynárně sijaitsee lähellä Holešovice-metroasemaa.

FK Admira Praha
Perustettu: 1909
Kotistadion: Stadion v Kobylisích
Kapasiteetti: 4 000
Kotisivut: http://www.fkadmira.info/

Admira_Praha_stadionin_portti

FK Admira Prahan kotistadionin portti

FK Admira Praha pelaa kotiottelunsa Kobylisyn kaupunginosassa (Praha 8), jossa asuu yli 10 000 asukasta ja mäen päällä sijaitsevan alueen maisemaa hallitsevat 1970-luvulla rakennetut korkeat ja erittäin leveät kerrostalot (Tsekeissä tällaisia kerrostaloja kutsutaan Panelákeiksi), joista suurimmat sijaitsevat FK Admira Prahan stadionin vieressä. Toisaalta Kobylisyssä oli myös vieri viereen rakennettuja omakotitaloja, jotka loivat alueelle idyllisen tunnelman. Kobylisysta löytyy myös vanha armeijan ampumarata, jota natsit käyttivät 2. maailmansodan aikana teloituspaikkana. Vuodesta 1978 lähtien paikka muistomerkkeineen on ollut kansallinen kulttuurimonumentti.

Stadion Admira Prahalle on helppo päästä hyppäämällä kohti Letňanya suuntaavaan punaisen linjan metroon ja jäämällä pois Kobylisyn asemalla, josta stadionille on matkaa noin 350 metriä. Vieläkin lähemmäs pääsee raitiovaunulla numero 17 (Vozovna Kobylisyn suunta), joka pysähtyy stadionin vieressä olevalle Líbeznickán pysäkille.

Seuran stadion FK Admira Praha Stadion taikka Stadion v Kobylisích rakennettiin ilmeisesti 1950-luvun alussa seuran kannattajien toimesta. Stadionin kapasiteetti on noin 2 000 katsojaa ja pääkatsomossa on noin 700 katettua istumapaikkaa. Stadionin erikoisuutena on sen yhteen kulmaan rakennettu pieni lasten leikkipuisto. Virikkeitä löytyy siis myös perheen pienimmille.

Stadionin toisesta päädyssä on tupakansavun katkuinen ravintola, jonne suurin osa katsojista suuntaa tauon ajaksi. Oluttakin myytiin muutamaa eri laatua, halvimmillaan tuopin sai eurolla. Ravintolan lisäksi stadionilla on auki muitakin myyntipisteitä, joista sai olutta ja muun muassa paikallista makkaraa (klobasa) leivän kanssa.

Lue lisää FK Admira Prahasta:
Sunnuntaiaamu Kobylisyssä: FK Admira Praha vs. FC Viktoria Mariánské Lázně

Aritma Praha
Perustettu: 1908
Kotistadion: Areál SK Aritma
Kapasiteetti: 2 000
Kotisivut: http://www.aritma.cz/

cropped-aritma_pc3a4c3a4katsomo_kauempaa

Aritma Prahan kotistadionin sympaattinen pääkatsomo

Aritma Prahan stadion sijaitsee vain muutaman sadan metrin päässä Nádraží Veleslavínin metroasemalta (vihreä linja), jonne pääsee kätevästi keskustasta myös esimerkiksi raitiovaunulla numero 26, jota myös itse käytin liikkumiseen. Nádraží Veleslavínin pysäkki on hyvä painaa muutenkin mieleen, sillä bussi numero 119 liikennöi tältä pysäkiltä lentokentälle, mikäli haluaa liikkua paikallislipun hinnalla ja välttää kalliimmat lentokenttäbussit ja taksit.

Lue lisää Aritma Prahasta:
Aamupäivä Vokovicessa: Aritma Praha vs. TJ Sušice

FK Meteor Praha
Perustettu: 1896
Kotistadion: Fotbalový areál v Libni
Kapasiteetti: 3 500
Kotisivut: http://www.fkmeteorpraha.cz/

meteor_praha_kellotaulu

Meteor Prahan stadionilta löytyy vanha kellotaulu. (KUVA: Eelis Goebel)

FK Meteor Prahan kotistadion Prahan 8. kaupunginosassa Libenissä on yksi stadionbongareiden suosikeista Prahassa. Palmovkan metroasema sijaitsee reilun 500 metrin kävelymatkan päässä Meteor Prahan stadionista.

Muita alasarjajoukkueita

Zizkovin kaupunginosassa sijaitsevalla Vitkovin kukkulalla käyskennellessä saattaa hyvinkin törmätä mäen päällä sijaitsevaan pieneen jalkapallostadioniin, jota Viktoria Zizkov käyttää harjoituskenttänään. Viktorian kakkosjoukkue pelaa ilmeisesti stadionilla kotiotteluitaan. Kenttää käyttää joskus myös AFK Union Zizkov, jonka varsinainen kotikenttä sijaitsee kuitenkin toisaalla. Varsinkin alimpien sarjatasojen joukkueiden kanssa ottelupaikka kannattaa aina vähintään tuplatarkistaa. Muita mielenkiintoisia alasarjastadioneita ovat muun muassa SK Uhelné skladyn ja SK Motorlet Prahan kotikentät. Slavoj Vyšehrad pelaa puolestaan kolmannella sarjatasolla ja sen stadion löytyy luonnollisesti Vyšehradin kaupunginosasta.

Hyödyllisiä linkkejä ja vinkkejä:

Otteluohjelmat
Soccerway.com – otteluohjelmat neljälle korkeimmalle sarjatasolle löytyvät helpoiten Soccerway.comin kautta. Tshekeissä otteluiden pelipäivät ja alkamisajat varmistuvat vasta muutamia viikkoja ennen ottelukierrosta, joten otteluohjelman muutoksia kannattaa seurata viimeiseen saakka.

FotbalPraha.cz – FotbalPraha-sivustolta (tshekiksi) löytyy infoa myös aivan alimpien sarjojen prahalaisjoukkueista.

Futbalunas.cz – Futbalunas.cz-sivustolta voi kaivella alimpienkin sarjojen otteluohjelmia. Sanastoa: Soutěže = kilpailu/sarja, Rozlosování = arvonta/otteluohjelma. Alasarjojen joukkueiden ja otteluohjelmien kaivaminen vaatii aina hieman kärsivällisyyttä.

Joukkueiden omat kotisivut – nykyisin myös pienimmillä seuroilla rupeaa olemaan melko hyvin päivitetyt kotisivut, joilta yleensä löytää myös otteluohjelman ja kotistadionin osoitetiedot.

Lippujen osto
Ticketportal.cz – isompiin pääsarjaotteluihin (Prahan derbyt ja Viktoria Plzenin vierailut) liput kannattaa ehdottomasti ostaa jo ennen reissua verkosta. Paikallinen lippupalvelu Ticketportal.cz toimii hyvin ja liput saa tulostettua kotona. Asiointikielenkin saa helposti vaihdettua englanniksi. Alasarjaotteluihin lipun saa käytännössä aina ostettua portilta.

Liikkuminen
Google Maps – Google Maps toimii mainiosti stadioneille navigoimisessa. Reittihaku toimii hyvin ja julkisen liikenteen aikataulut pitävät paikkansa. Lentokentältä kaupunkiin pääsee halvimmalla hyppäämällä bussiin numero 119, jolla pääsee Nádraží Veleslavínin metroasemalle. Liikkumista varten kannattaa ostaa jo lentoasemalta 310 korunaa (hieman reilut 12 euroa) maksava kolmen päivän Prahan julkisen liikenteen lippu.

Olut
Olutturismi on monelle varmasti Prahaan matkustettaessa tärkeässä roolissa. Tshekkiläinen olutkulttuuri näkyy myös stadioneilla, sillä pientenkin alasarjajoukkueiden stadioneilta löytyy usein pieni ja sympaattinen pubi, joten prematch-oluet voi mennä nauttimaan pelipaikalle jo hyvissä ajoin ennen ottelun alkua.

 

Kirjoittaja on nähnyt kahdeksan eri prahalaisjoukkueen kotiottelun paikan päällä ja lisäksi vieraillut useilla muilla prahalaisilla jalkapallostadioneilla.

Mainokset

Tietoja Stadionbongari

Reissaaja, jonka mielestä paikalliseen kulttuuriin ja ilmiöihin tutustuu parhaiten jalkapallon kautta.
Kategoria(t): Praha, Tshekki Avainsana(t): , , , , , , , , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Jalkapalloturistin Praha

  1. Paluuviite: Jalkapalloromantiikkaa Prahassa ja janarointia Pardubicessä. – Laamanaaman maailma

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s