Eurooppa-liigaa Estádio José Alvaladella

Estadio Jose Alvalade - Stadionbongari
Saavun stadionille yleensä hyvissä ajoin ennen ottelua, toisin kuin portugalilaiset…

Olen kannattanut Sporting Clube de Portugalia viime marraskuusta lähtien, jolloin varasin lennot Lissaboniin. Erityinen suhde Sportingiin syntyi, kun huomasin Mestareiden liigassa taapertavan joukkueen pelaavan mahdollisesti Eurooppa-liigan toisen jatkokierroksen kotiottelun samana päivänä kun saapuisin Lissaboniin (8.3.). Matkassa oli vain muutama mutka:

  1. Sportingin tulisi jäädä Mestareiden liigan lohkossaan kolmanneksi
  2. Sportingin pitäisi selvitä jatkoon Eurooppa-liigan ensimmäiseltä jatkokierrokselta
  3. Sportingin pitäisi saada arvonnasta itselleen kotiottelu Eurooppa-liigan toisen jatkokierroksen ensimmäiseen osaotteluun.
  4. Otteluun pitäisi vielä saada liputkin.

Melkoinen odottaminen siis. Samalle viikonlopulle oli joka tapauksessa luvassa pari ottelua paikan päällä, mutta Eurooppa-liigan ottelu torstaina olisi kirsikka kakun päälle ja ennen kaikkea uusi stadionbongaus.

Sportingin kolmospaikka Mestareiden liigan D-lohkossa Barcelonan ja Juventuksen takana ratkesi lopulta viimeisellä lohkopelikierroksella (tosin kolmospaikka oli jo melko todennäköinen ennen viimeistä kierrosta). Tämän jälkeen Sportingille arvottiin Eurooppa-liigan ensimmäiselle jatkokierrokselle vastaan kazakstanilainen Astana, joka tarjosi pari vuotta sitten HJK:lle melkoista shokkihoitoa Mestareiden liigan karsinnoissa. Mahdollisuudet ottelun näkemiseen paranivat huomattavasti.

Sitten edessä oli yli parin kuukauden odotus, kunnes Eurooppa-liigan jatko-ottelut pyörähtivät Sportingin osalta käyntiin 15. helmikuuta vierasottelulla. Astana siirtyi johtoon jo seitsemän minuutin pelin jälkeen, mutta Sporting kuitenkin ryhdistäytyi toisen jakson alkupuolella ja iski kahdeksassa minuutissa peräti kolme vierasmaalia. 3-1-vierasvoiton jälkeen ottelu oli käytännössä ratkennut. Toinen osaottelu päättyi lopulta 3-3-tasapeliin, Sportingin johdettua sitäkin jo 3-1 ja näin ollen Leijonat marssivat jatkoon.

Jäljellä oli enää yksi jännityksen kohde. Pelaisiko Sporting seuraavan kierroksen ensimmäisen osaottelun kotonaan? Arvonnassa ensimmäisenä nostettu joukkue aloittaa kotona. Kaikeksi onneksi Sportingin nimi nousi otteluparin joukkueista ensimmäisenä ja näin ollen reissulle olisi luvassa yksi ottelu lisää. Vastaan asettuisi Viktoria Plzen Tshekistä.

Tapahtumaketju kuvaa hyvin jalkapallomatkailua ja epätietoisuutta lopullisista pelipäivistä tai alkamisajoista. Joskus käy tuuri, joskus ei. Esimerkiksi Portugalissa otteluiden pelipäivät ja alkamisajat varmistetaan pahimmillaan vasta noin viikkoa ennen ottelua (tästä lisää myöhemmässä postauksessa).

Sporting Clube de Portugalin perustamispäiväksi historian kirjoihin on merkitty 1. heinäkuuta 1906 ja seurasta oli perustajiensa mukaan määrä tulla yksi Euroopan mahtavimmista urheiluseuroista. Siksi nimessäkin on Lissabonin sijaan maan nimi. Aivan metsään ei tuon tavoitteen kanssa ole menty, sillä Sporting on voittanut 18 Portugalin mestaruutta, 20 Portugalin Cup-mestaruutta ja vuonna 1964 myös Cup voittajien cupin. Sportingilla on myös yli 160 000 jäsentä. Sporting on yleisseura, jonka lajivalikoimaan kuuluu jalkapallon lisäksi myös futsal, yleisurheilu, pyöräily, biljardi, käsipallo, rullakiekko, lentopallo, rugby ja pöytätennis.

estadio_jose_alvalade_infotSportingin kotistadion Estádio José Alvalade rakennettiin Portugalissa vuonna 2004 pelattuja EM-kisoja varten ja stadionin kapasiteetti on hieman reilut 50 000 katsojaa. Stadion on nimetty Sportingin perustajan ja ensimmäisen jäsenen, José Alvaladen, mukaan. Alvalade kuului yläluokkaan ja hänen isoisänsä oli Alvaladen varakreivi. José Alvalade ja seuran muut perustajajäsenet olivat yliopisto-opiskelijoita. Stadion sijaitseekin yliopistoalueen vieressä. Paikalle pääsee helposti keltaisella metrolinjalla ja Campo Granden metroasema sijaitsee aivan stadionin vieressä. Stadionin kohdalla metrolinja kulkee maan päällä, joten stadionin ohittaminen huomaamatta on lähes mahdottomuus.

Jalkapallostadion on osa Alvalade XXI -nimistä rakennuskompleksia, johon kuuluu myös muun muassa ostoskeskus, elokuvateatteri, Sportingin museo ja toimistotiloja. Rakennuksesta löytyy totta kai myös Lidl. Ulkomuodoltaan stadion vastaa melko lailla muita nykyaikaisia moderneja stadioneita ilman sen kummempaa rosoisuutta. Muutamia hienoja yksityiskohtia ulkokuoresta kuitenkin löytyy. Esimerkiksi stadionin seinään kaakeloitu suuri Sportingin logo. Portugalilaisethan ovat hulluna kaakeleihinsa, joten niiden käyttäminen stadionin ulkopinnassa tuo stadioniin edes pientä omaleimaisuutta.

Sportingin logo stadionilla
Sportingin logo oli kaakeloitu stadionin julkisivuun.
Sporting Sempre
Stadionille johtavien portaiden alle oli näppärästi rakennettu Sportingin ultrien oma baari (sisäänkäynti kuvan oikeassa laidassa).

Sportingin suurin kannattajaryhmä tunnetaan nimellä Juventude Leonina eli nuoret leijonat (käytetään myös nimeä Juve Leo). Kannattajille on rakennettu stadionille metroaseman suunnalta nousevien portaiden alle ihan siisti baari, jossa ultrat kokoontuvat ennen kotiotteluita ja ehkä muutenkin. Utelias baariin luikahtanut suomalainen herätti selvästi huomiota ja puolessa minuutissa tultiinkin jo kysymään, että kuka olen miehiäni. Todennäköisesti näytin paikallisten silmiin vahvasti tshekkiläiseltä, mutta kun sanoin olevani Suomesta ei mitään ongelmaa syntynyt (enkä tiedä olisiko mitään ongelmaa syntynyt vaikka olisinkin ollut tshekkiläinen). Asiaa kysellyt kaveri kysyikin tämän jälkeen vain, että olenhan jo saanut lipun otteluun ja huikkasi kavereilleen vierailijan kansalaisuuden. Baarissa oli pari tuntia ennen ottelun alkua melko paljon porukkaa ja isossa tv:ssä pyöri alkuillasta alkanut AC Milanin ja Arsenalin välinen ottelu. Baarissa oli myös erittäin retrohenkinen ja Sportingin väreihin tuunattu pöytäfutis. Valokuvaaminen oli kuitenkin parempi jättää väliin.

Juventude Leonina on myös Portugalin vanhin ultraryhmä ja se perustettiin jo vuonna 1976 ja ryhmällä on useita kymmeniä alajaostoja. Sportingilla on myös muita ultraryhmiä, kuten vuonna 2004 perustettu Brigada Sporting ja DUXXI (Directivo Ultras XXI).

Brigada Sporting
Brigada Sporting
Seinämaalaus Estadio Jose Alvaladella
Estadio Jose Alvaladen ympäristössä oli jonkin verran seinämaalauksia. Tässä maalauksessa kuvattuna myös seuran perustaja José Alvalade (nuorempi herrasmies) ja seuran toimintaa sen alkuaikoina rahoittanut Alvaladen varakreivi Alfredo Augusto das Neves Holtreman.

Metroasemalta poistuttaessa törmäsin saman tien suuriin huivikojuihin ja huiveja myytiinkiin jokaiseen lähtöön. Portugalilaisilla on huono tehdä huiveistaan vain yksipuolisia, mutta toisaalta matkamuiston saa tästä johtuen melko edulliseen hintaan.

Huiveja myynnissä
Stadionin ulkopuolella huiveja myytiin useassa eri myyntipisteessä.
Sporting-Plzen - stadion ennen ottelua
Viktoria Plzenin pelaajat tulivat ensimmäisenä lämmittelemään.
Sportingin ja Viktoria Plzenin avauskokoonpanot esittelyssä ennen ottelua.
Joukkueiden avauskokoonpanot esittelyssä ennen ottelun alkua.

Ennen ottelua pidettiin hiljainen hetki edellisenä viikonloppuna kuolleen Fiorentina-kapteeni Davide Astorin muistolle. Sportingin ja Fiorentinan kannattajilla on jonkinlainen ystävyyssuhde ja jokaisessa Sportingin pelissä kannattajakatsomossa heiluu myös Fiorentinan lippu. Viime keväänä Lissabonissa tapahtui ikäviä, kun yksi Fiorentinan kannattaja kuoli ennen Sportingin ja Benfican välistä derbyä jäätyään auton alle paetessaan tappelevia kannattajia.

Sportingin kannattajien tifo ennen ottelua.
Sportingin kannattajien tifo ennen ottelua.

Sportingin eri kannattajaryhmät olivat pelissä selvästi erillään, mutta sijoittuivat kaikki stadionin eteläpäätyyn. Yhden ryhmän edessä näkyi Directivo Ultras XXI:n banderolli. Juventude Leonina oli päädyssä keskellä ja Brigada päädyn toisessa kulmassa.

Sportingin kannattajapääty
Sportingin kannattajapääty

Eurooppa-liiga ei tuntunut hirveästi sytyttävän Sportingin kannattajia ja stadionilla oli paljon tyhjiä paikkoja. Ottelun yleisömääräksi ilmoitettiin lopulta hieman yli 26 000 katsojaa, mikä on lähes 20 000 vähemmän kuin mitä Sporting normaalisti houkuttelee kotiotteluihinsa. Sportingin katsojakeskiarvo Primeira Ligan otteluissa on tällä kaudella ollut hulppeat yli 43 000. Lipun sai helposti ostettua Sportingin omilta verkkosivuilta noin viikko ennen ottelua. Hintakin oli lopulta melko inhimillinen 24 euroa. Plzenin kannattajat saapuivat stadionille todella myöhään ja aluksi luulinkin, ettei vierasjoukkueen kannattajia ollut saapunut organisoidusti edes paikalle. Samalla penkkirivillä kanssani istui pari hieman vanhempaa Plzenin kannattajaa.

Sporting hallitsi ottelua ja siirtyikin lopulta 1-0-johtoon ensimmäisen jakson lisäajalla kolumbialaishyökkääjä Fredy Monteron maalilla. Montero osui toistamiseen heti toisen jakson alussa ja ottelu vaikutti jo melko ratkenneelta. Plzenillä oli ottelussa muutama loistava maalipaikka arvokkaan vierasmaalin tekemiseen, mutta muutoin joukkue oli Sportingin jyrän alla.

Estadio Jose Alvalade - näkymä katsomosta
Ottelutapahtumat hahmotti yläkatsomosta erittäin hyvin.
Sporting CP-Viktoria Plzen yleisöä stadionilla
Ottelussa oli yleisöä hieman yli 26 000 eli noin puolet kapasiteetista.

Estádio José Alvalade on upea moderni jalkapallostadion, mutta samalla myös kliinisen tylsä. Stadionin parasta antia olivat lopulta pienet yksityiskohdat, kuten eriväriset penkit sekä Sporting-kaakelit. Tunnelma oli kuitenkin läpi ottelun hyvä ja todennäköisesti meininki liigaotteluissa on muutamaa astetta parempaa, kun yleisömäärä nousee yli 40 000. Stadionin akustiikka tuntui ainakin olevan kunnossa. Sportingin kannattajat lauloivat koko ottelun ajan ja saivat muutaman kerran muunkin yleisön mukaan kannattamaan ääneen. Voitokkaan 2-0-ottelun jälkeen Sportingin kannattajat ja pelaajat tekivät vielä viikinkitaputukset, jotka ilmeisesti nähdään ja kuullaan aina voitokkaan ottelun jälkeen. Melko vaikuttavaa, vaikka suurimmalla osalla yleisöstä olikin jo kova kiire pois stadionilta.

Sporting-kaakelit
Yksityiskohtia stadionilla: Sporting-kaakelit.
Estadio Jose Alvaladen penkit
Penkit Estadio Jose Alvaladella ovat erivärisiä.

Stadionilta poistuminen sujui lopulta yllättävän jouhevasti ja metroasemalle ei syntynyt aivan valtavaa ryysistä. Stadionilta kantautui vielä tovi ottelun jälkeen Sportingin ultrien rytmikästä laulantaa. Matkamuistoksikin lähti lopulta Sportingin huivi.

Sporting eteni lopulta Eurooppa-liigan puolivälieriin, kun joukkueiden välinen toinen osaottelu Tshekissä venyi jatkoajalle Plzenin voitettua varsinaisen peliajan lukemin 2-0. Roberto Battaglian maali jatko-ottelussa riitti Sportingille jatkopaikkaan. Puolivälierässä Sporting saa vastaansa toisen Mestareiden liigan lohkovaiheesta Eurooppa-liigan puolelle pudonneen joukkueen eli Atletico Madridin. Portugalilaisten ja espanjalaisten kohtaamisesta ei varmasti tule puuttumaan latausta.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s