Tampereen Vitosta Vesilahdella: VesVi vs. Härmä

Vesilahden Visa ja Hämeenlinnan Härmä kohtasivat Tampereen Vitosen ottelussa.
Vesilahden Visa ja Hämeenlinnan Härmä kohtasivat Tampereen Vitosen ottelussa.

Vesilahden Visan (VesVi) kotikenttänä toimiva Vesilahden koulukeskuksen tekonurmi oli niillä rajoilla, voiko kentän laskea lainkaan bongaukseksi. Kentän laidalla oli vain pieni, maksimissaan kapasiteetiltaan reilun 20 ihmisen, irtokatsomo. Lisäksi ympäri kenttää oli muutamia usein varmasti vaihtopenkkeinä toimivia pieniä lautapenkkejä. No, kentästä tuli kuitenkin bongaus numero 156.

Vesilahden koulukeskuksen tekonurmen katsomo
Vesilahden koulukeskuksen tekonurmen katsomo

Lauantaina 30.6. pelatussa ottelussa VesVi sai vastaansa sarjajumbo Hämeenlinnan Härmän, jonka ykkösjoukkueen piti pelata tällä kaudella Kolmosessa, mutta hämeenlinnalaiset kuitenkin luopuivat sarjapaikastaan.

Ensimmäisen jakson aikana ilmassa oli pientä sateen uhkaa.
Ensimmäisen jakson aikana ilmassa oli pientä sateen uhkaa.

Härmä meni ensimmäisellä jaksolla 1-0-johtoon Elias Rantasen maalilla ja sarjataulukkoa katsoessa tätä saattoi pitää pienenä yllätyksenä, sillä VesVi majaili kuitenkin taulukon keskikastissa. Toisella jaksolla vieraiden Axel Fornasari vei Härmän jo 2-0-johtoon 53. minuutilla. VesVin Juuso Runsas toi kotijoukkueen kuitenkin maalin päähän lähes heti vieraiden toisen osuman jälkeen. Loppunumerot 2-2 viimeisteli Riku Nissilä, kun ottelua oli pelattu 75 minuuttia.

Yleisöä ottelussa oli noin 10 ja osa saapui paikalle vasta, kun ensimmäinen jakso oli pelattu lähes loppuun. Lopulta vierasjoukkue Härmä taisi kuitenkin olla tyytyväisempi tasapelipisteeseen, jonka turvin hämeenlinnalaiset nousivat pois sarjan jumbopaikalta.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s