Talin liikuntapuisto – liian lähellä

Joskus käy niin, että bongattava kohde on liian lähellä ja se jää siksi pitkäksi aikaa to-do-listalle. Bongasin Talin liikuntapuiston pääkentän vasta viime vuonna, vaikka tarkoitus oli ruksia se listalta paljon aikaisemmin. Talvipelit Talin tunkkaisessa hallissa ovat varmasti jonkin verran laskeneet ulkokohteen hohtoa ja aina jossain muualla on ollut mielenkiintoisempi ottelu. Helatorstaina 25. toukokuuta aika oli […]

Kakkosen lohkojako 2016 – tuhansia kilometrejä

Kausi 2015 on vasta saatu päätökseensä, mutta tuleva kausi kurkistaa jo ovenraosta, kun Kakkosen uudet lohkojaot tulivat julkisuuteen tiistaina 10.11. Kaudella 2016 Kakkonen pelataan kolmessa 12 joukkueen lohkossa, joiden voittajat ja paras lohkokakkonen arvotaan kahteen nousukarsintaottelupariin. Otteluparien voittajat nousevat Ykköseen kaudeksi 2017*. Viime kauden päätteeksi pohjoislohkon voittanut KPV ja länsilohkon voittanut GrIFK nousivat Ykköseen. Ykkösestä putosivat viime […]

Kakkosta Tapiolan urheilupuistossa: FC Honka vs. Atlantis

FC Honka, tai viralliselta nimeltään nykyään Esport Honka, kohtasi Kakkosen etelälohkon toiseksi viimeisellä kierroksella Atlantiksen Tapiolan urheilupuistossa. Honka on ollut kuluvalla kaudella ylivoimainen ja on koko Kakkosen ainoa joukkue, joka ei ole vielä hävinnyt otteluakaan. Ennen Atlantis-ottelua joukkueen saldo oli 21 voittoa ja neljä tasapeliä 25 ottelusta. Maalierokin oli melko vakuuttava 54-9. Honka jätti Veikkausliigan […]

Kakkosen kimurantti putoamiskamppailu

Kakkosen neljän lohkon putoamiskamppailu käy tällä hetkellä erittäin kuumana. Kauden päätteeksi sarjan 39 joukkueesta Kolmoseen putoaa peräti 12. Entistä mielenkiintoisemmaksi putoamiskamppailun tekee se, että neljän lohkon huonoin seitsemänneksi sijoittunut joukkue on viimeinen Kolmoseen putoaja. Kun MP nostettiin kabineteissa Ykköseen ja tilalle ei otettu uutta joukkuetta jäi itälohkoon vain yhdeksän joukkuetta. Tästä johtuen huonoin lohkoseiska ratkaistaan […]

Kakkosta Järvenpään keskuskentällä – JäPS vs. Atlantis FC

Lauantaina 9.5. Järvenpään Palloseura ja Atlantis kohtasivat Kakkosen eteläisen lohkon ottelussa Järvenpään keskuskentällä. Ottelupaikka varmistui lopullisesti vasta ottelua edeltävänä päivänä, mutta keskuskentän nurmi oli vuoden aikaan nähden lopulta jopa erinomaisessa kunnossa. Myös sää suosi paikalle saapuneita ja ottelun aikana paistoi aurinko. Järvenpään keskuskenttä on tyypillinen pienen kaupungin urheilukenttä, jossa nurmikenttää kiertää juoksurata ja toisella laidalla […]

Suomen Cupia Söderkullassa: FC Futura vs. Atlantis FC

Tulevalla kaudella Kakkosessa pelaavat FC Futura (itälohko) ja Atlantis FC (etelälohko) kohtasivat tiistaina 3.3. Suomen Cupin 3. kierroksen ottelussa Sipoon Söderkullan tekonurmikentällä. Jos katsotaan maantiedettä, niin porvoolainen Futura antoi näennäisen kotiedun pois, sillä Söderkulla sijaitsee lähes yhtä lähellä Porvoon ja Helsingin keskustoja. Omat muistoni Söderkullan urheilukentästä ovat yli 15 vuoden takaa, jolloin metsän keskellä oli […]

Ykkösen nousukarsintaa Tammisaaressa

Nousukarsintaottelut ovat usein huikeita tapahtumia. Myös Tammisaaressa pelattu Ykkösen nousukarsinnan ensimmäinen osaottelu EIF-Atlantis tarjosi viihdettä koko rahan edestä. Kuusi hyväksyttyä maalia, yksi hylätty maali, punainen kortti, ylärima ja kovia taklauksia. Myös katsomossa riitti tunnetta ja Tammisaaren keskukentälle oli saapunut 1350 katsojaa. Periaatteessa on kuitenkin naurettavaa, että lohkonsa 27 ottelun jälkeen voittaneiden joukkueiden nousu kariutuu lopulta nousukarsintaan. Nykymuotoisesta […]