Kutosta Elimäen jalkapallostadionilla FC Villisiat vs. HiHi

Ottelumainos Elimäen keskustan tuntumassa.

Ottelumainos Elimäen keskustan tuntumassa.

Elimäkeläinen FC Villisiat ja Kouvolan toiselta laidalta Sippolasta tuleva Hirvelän Hirvet, eli HiHi, kalistelivat sorkkiaan joukkueiden kauden viimeisessä ottelussa Elimäen jalkapallostadionilla lauantaina 10. syyskuuta Kaakon Kutosen pohjoislohkon ottelussa.

Elimäki oli vuoteen 2009 saakka itsenäinen kunta, mutta sitten se liitettiin osaksi Kouvolaa yhdessä Anjalankosken, Jaalan, Kuusankosken ja Valkealan kanssa. FC Villisikojen ja HiHi:n kohtaamisessa oli siis kyse myös Kouvolan derbystä, sillä Sippola oli osa Anjalankoskea ennen kuntaliitosta.

FC Villisiat on nimensä puolesta melko uusi seura. Muutamia vuosia sitten joukkue pelasi vielä nimellä Elimäen Vauhti, joka on vuonna 1933 perustettu urheiluseura. Jostain syystä seuran jalkapallojaosto halusi kuitenkin vaihtaa tämän perinteisen nimen ja ilmeisesti melko vilkkaan aivoriihen jälkeen lopputulos oli FC Villisiat. Perustelut uudelle nimelle voi lukea FC Villisikojen verkkosivuilta. Sääli, että pitkän historian Elimäen Vauhtia ei enää ole jalkapallokartalla.

Elimäen jalkapallostadion

Elimäen jalkapallostadion

Kotiottelunsa FC Villisiat pelaa Elimäen jalkapallostadionilla, joka tunnetaan myös nimellä Kim Barkas stadion. Stadionille on luotu loistavat olosuhteet alasarjajalkapallolle. Pelikenttä oli ennen HiHi-ottelua hyvässä kunnossa, joskin sade oli tehnyt siitä erittäin liukkaan. Kentän toisessa päädyssä ja vaihtopenkkien takana on penger, joka estää palloja karkaamasta kauas pelikentästä. Toisessa päädyssä on tenniskenttiä, jotka on erotettu jalkapallokentästä aidalla. Kentän toisella laidalla oli pienistä puukatsomoista koostuva erittäin toimiva katsomokokonaisuus ja kaiken kruunasi kioski, jossa myytiin pikkunaposteltavan lisäksi myös FC Villisikojen fanituotteita.

Elimäen jalkapallostadionin katsomo

Elimäen jalkapallostadionin katsomo

Vaihtopenkit ja tulostaulu

Vaihtopenkit ja tulostaulu

Kioski palvelee katsojia otteluiden aikana.

Kioski palvelee katsojia otteluiden aikana.

Molemmat joukkueet olivat saaneet kauden päätöspeliin vaihtopenkkinsä täyteen pelaajia, joten alimmille divisioonille tyypillisestä pelaajapulasta ei ollut tietoa. Ottelu pelattiin ilman avustavia erotuomareita ja tämä asetti ottelun tuominneelle Pekka Seppälälle lisähaasteita.

FC Villisiat pelasi oransseissa ja HiHi viininpunaisissa pelipaidoissa.

FC Villisiat pelasi oransseissa ja HiHi viininpunaisissa pelipaidoissa.

Ottelu oli melko tasainen ja molemmat onnistuivat luomaan lukuisia maalipaikkoja. HiHi siirtyi 1-0-vierasjohtoon 17. minuutilla, kun Jyri Punttila puski pallon kulmapotkun jälkeen maaliin. FC Villisiat nousi tasoihin juuri ennen taukovihellystä, kun Sami Tapio puski Teemu Turpiaisen antaman kulmapotkun upeasti HiHi-maalin vasempaan yläkulmaan.

Tästä kulmapotkusta syntyi FC Villisikojen tasoitusmaali.

Tästä kulmapotkusta syntyi FC Villisikojen tasoitusmaali.

FC Villisikojen Lauri Lempiö heittämässä sivurajaheittoa ensimmäisellä puoliajalla.

FC Villisikojen Lauri Lempiö heittämässä sivurajaheittoa ensimmäisellä puoliajalla.

Toisella puoliajalla ei nähty enää lisäosumia, joten joukkueet päättivät kautensa sopuisaan 1-1-tasapeliin. Ottelua oli saapunut seuraamaan hieman yli 30 katsojaa ja tällä kertaa ajoittain äänekkäästi HiHiä kannattanut pieni pussikaljajoukko vei voiton katsomon puolella.

HiHi:n kannattajia.

HiHi:n kannattajia.

FC Villisiat saatta vielä pudota sarjajumboksi, mikäli Korian Ponnen kakkosjoukkue voittaa viimeisen ottelunsa. HiHi:n sarjasijoitus oli lopulta kuudes.

Kaakon Kutosen pohjoislohkon sarjataulukko ja otteluohjelma löytyy TÄÄLTÄ!
Mainokset
Kategoria(t): Kutonen, Suomi Avainsana(t): , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s