Historian havinaa Kolmosessa: HerTo vs. HPS

HerTo ja HPS kohtasivat Myllypuron urheilupuistossa.

HerTo ja HPS kohtasivat Myllypuron urheilupuistossa.

Myllypuron urheilupuiston ykkösnurmella kohtasi tiistaina 7. kesäkuuta kaksi lähes 100-vuotiasta helsinkiläisseuraa, kun vuonna 1921 perustettu Herttoniemen Toverit isännöi vuonna 1917 perustettua Helsingin Palloseuraa. Joukkueet pelaavat tällä kaudella Helsingin/Uudenmaan Kolmosen 2.lohkossa.

Vierasjoukkue HPS:lla on takanaan loistava historia ja seuran kulta-aikaa elettiin 1920- ja 1930-luvuilla, jolloin Vihreät jääkärit dominoivat pelikenttiä napattuaan kahdeksan Suomen mestaruutta ja neljä hopeasijaa sekä yhden pronssin. Viimeisimmän mestaruutensa HPS saalisti vuonna 1957 ja se on HJK:n jälkeen eniten Suomen mestaruuksia (9) historian saatossa voittanut seura. Myös Valkeakosken Haka on napannut yhdeksän Suomen mestaruutta, mutta HPS tai Haka tuskin nappaavat aivan lähivuosina kymmentä mestaruutta symboloivaa tähteä logonsa yläpuolelle…

HerTo puolestaan ei ole koskaan pelannut kolmella korkeimmalla sarjatasolla ja viime kaudella herttoniemeläiset välttyivät putoamasta Neloseen vasta sarjan päätöskierroksella dramaattisten vaiheiden jälkeen. HerTo nappasi viimeisellä kierroksella 2-1-vierasvoiton järvenpääläisestä NouLasta ja kun samaan aikaan pelatussa ottelussa FC Vantaa menetti johtoasemansa tasapeliksi aivan ottelun loppuhetkillä, nousi HerTo sarjataulukossa vantaalaisten ohi viimeisen säilyjän paikalle.

HerTon ja HPS:n välisen ottelun näyttämönä toiminut Myllypuron urheilupuiston ykkösnurmi on 2000-luvulla toiminut jopa Ykkösen pelipaikkana, kun PK-35 pelasi sarjaotteluitaan Pukinmäen liikuntapuiston lisäksi myös Myllypurossa ennen siirtymistään Vantaalle. Fasiliteeteiltaan kenttä ei todellakaan ole paras mahdollinen, sillä matkaa pukukoppeihin on noin 150 metriä.

Kentän toisella sivulla on pieni katsomo, jossa on lähes 200 kuppi-istuinta ja lisäksi arviolta noin 200-300 katsojaa vetävä puukatsomo. Puukatsomossa on myös mainio nojailumahdollisuus. Katsomot ovat tarpeettoman kaukana pelikentästä, sillä hiekkatien lisäksi kentän ja katsomon välissä on noin kymmenen metriä leveä nurmikaistale (tässä tapauksessa kenttä voisi siis olla lähempänä katsomoita).

Kentän laidalla oli kaksi katsomorakennelmaa ja kuulutuskoppi, joka ei kuitenkaan ollut ottelun aikana käytössä.

Kentän laidalla oli kaksi katsomorakennelmaa ja kuulutuskoppi, joka ei kuitenkaan ollut ottelun aikana käytössä.

Puukatsomossa on mainio nojailumahdollisuus.

Puukatsomossa on mainio nojailumahdollisuus.

Ykköskentän takana oli toinen kenttä, jossa pelattiin junioriotteluita.

Ykköskentän takana oli toinen kenttä, jossa pelattiin junioriotteluita.

Kokonaisuutena Myllypuron urheilupuistolla on loistavat mahdollisuudet jalkapallon harrastamiseen, sillä useiden ulkokenttien lisäksi alueelta löytyy myös jalkapallohalli. Perille pääsee vaivattomimmin metrolla. Parkkitila urheilupuistossa on melko tiukalla, joten julkisten kulkuvälineiden tai pyötän suosiminen on fiksu vaihtoehto paikan päälle saavuttaessa.

HPS lähti otteluun vain kolmen vaihtopelaajan voimin ja kahden peräkkäisen tappion rasittamana. Myös HerTolla oli allaan kaksi tappiollista ottelua, joten molemmat joukkueet halusivat varmasti kääntää kurssinsa.

Molempien joukkueiden ykkösväri on vihreä, joten HPS joutui pelaamaan ottelun valkoisissa pelipaidoissa.

Molempien joukkueiden ykkösväri on vihreä, joten HPS joutui pelaamaan ottelun valkoisissa pelipaidoissa.

Joukkueiden avauskokoonpanot
HPS (4-5-1)
herto-hps_avauksetHerTo (4-4-2)

Kentällä kamppailtiin tasaisissa merkeissä. Ottelua värittivät pitkät avaukset sekä harhasyötöt, osittain tämä johtui varmasti hieman epätasaisesta nurmesta. HerTo joutui suorittamaan ensimmäisen vaihtonsa jo 15 minuutin pelin jälkeen, kun toppari Oskari Leino loukkaantui ja David Nissim kirmasi kentälle ottaen oikean laitapuolustajan paikan Mikko Mähösen siirtyessä toppariksi.

30 minuutin kohdalla, hyviä haastoja ensimmäisellä jaksolla oikealla laidalla tehneen, Vinh Tramin antama keskitys oli kimmota HPS-maaliin puolustaja Timo Aallon jalasta, mutta lopulta pallo vieri vain hieman tolpan ohi kulmapotkuksi. Seuranneen kulmapotkun jälkeen Jukka Tuominen pääsi vetämään hyvästä paikasta, mutta veto suuntautui suoraan päin HPS:n maalilla pelannutta Aleksi Honkosta.

HerTo siirtyi 1-0-johtoon 37. peliminuutilla, kun hyvän ottelun pelannut Tatu ”Köpi” Kallio pääsi vetämään maalivahdin alueen rajan tuntumasta ja pallo painui lopulta takakulmaan.

HerTo näytti jo lähtevän 1-0-johtoasemassa tauolle, mutta joukkueen keskittyminen herpaantui aivan puoliajan lopussa. Joukkue sai sivurajaheiton vain sekunteja ennen taukoa, mutta jotenkin pallo ajautui nopeasti HPS:lle ja vastakkaisella laidalla viilettäneelle Emil Aspille, joka pääsi sijoittamaan pallon ohi holtittomasti vastaan tulleen HerTo-vahti Rasmus Araviidan. Erotuomari vihelsi ensimmäisen puoliajan päättyneeksi heti maalia seuranneen aloituspotkun jälkeen.

Maali oli Aspille jo kauden 11. ja tällä määrällä hän on Uudenmaan/Helsingin kolmen Kolmosen lohkon maalipörssissä kolmannella sijalla. Kolmoslohkossa pelaavan FC Legirus Interin Zakaria Kibona on tehnyt peräti 14 maalia ja Kakkoslohkon kärkijoukkue Ponnistajien Joel Tuovinen 12 maalia.

Hieman koleassa säässä tauko kesti vain noin kahdeksan minuuttia, eikä kumpikaan joukkue jaksanut taivaltaa kaukana sijainneisiin pukukoppeihin.

Tauko vietettiin kentän laidalla.

Tauko vietettiin kentän laidalla.

52. minuutilla HerTo-puolustuksella oli pieniä kommunikointiongelmia ja Asp oli päästä tuikkaamaan pallon maaliin puolustajan ja maalivahdin välistä. Herttoniemeläisten onneksi pallo lensi kuitenkin ohi maalin.

Ottelun ratkaisu nähtiin 80. minuutilla, kun toisella puoliajalla vaihdosta kentälle tulleen Jori Siposen veto painui pienen kimmokkeen kautta HPS-vahti Honkosen yli maaliin. Ottelun lopussa HPS ei saanut enää kunnollista takaa-ajovaihdetta päälle ja HerTo oli jopa tehdä vielä kolmannen maalin, mutta avausmaalin tehneen Kallion veto 89. minuutilla ei onnistunut ja ottelu päättyi HerTon 2-1-voittolukemiin.

HerTo sai ottelun loppu hetkillä vapaapotkun hyvästä paikasta.

HerTo sai ottelun loppuhetkillä vapaapotkun hyvästä paikasta.

Voitto nosti HerTon pistesaldon yhdeksään ja ero putoamisviivaan kasvoi viiteen pisteeseen. Joukkue jatkaa sarjassa sijalla yhdeksän. Hyvän alkukauden jälkeen HPS on ajautunut kolmen ottelun tappioputkeen ja pudonnut lohkon kärkipaikalta keskikastiin sijalle kuusi.

Katsojia kentän laidalla oli parikymmentä. HerTon kannattajaryhmä Hertonomit ei tällä kertaa valitettavasti ollut ainakaan näkyvästi paikan päällä.

Uudenmaan/Helsingin Kolmosen 2. lohkon sarjataulukko ja otteluohjelma.
Mainokset
Kategoria(t): Kolmonen, Suomi Avainsana(t): , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Historian havinaa Kolmosessa: HerTo vs. HPS

  1. Hertonomit sanoo:

    Kiitos erinomaisesta raportista, jota oli ilo lukea! Hertonomit eivät tosiaan – valitettavasti – olleet tässä ottelussa paikanpäällä laisinkaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s