Nelinkertainen Unkarin mestari vaeltaa alasarjoissa

Csepelin stadionin käytöstä poistettu vanha portti kertoo menneestä ajasta.

Csepelin stadionin käytöstä poistettu vanha portti kertoo menneestä ajasta.

On aurinkoinen lauantai-iltapäivä ja ihmisiä valuu hiljalleen kohti Csepel Sports Clubin Béke Téri stadionia. Alkamassa on Csepel FC:n sarjaottelu pääsarjassa pelaavan Györi ETO:n kakkosjoukkuetta vastaan. Kyseessä on kolmannen sarjatason, NBIII:n, läntisen lohkon ottelu.

Csepelin kaupunginosa sijaitsee saarella keskellä Tonavaa ja tämä tekee siitä ainoan Budapestin kaupunginosan, joka ei ole osa joko Budaa tai Pestiä. Vuoteen 1950 saakka Csepel oli oma kaupunkinsa, kunnes se liitettiin, useiden muiden alueen pikkukaupunkien ja kylien tavoin, osaksi Budapestia. Nykyisin saari on Budapestin XXI. kaupunginosa ja siellä asuu noin 80 000 ihmistä.

Vuonna 1892 unkarilainen ekonomisti Manfréd Weiss perusti veljensä kanssa Csepelin saarelle maan ensimmäisen ammustehtaan, jonka tarkoituksena oli palvella Itävalta-Unkarin armeijaa. Pian Csepeliin kasvoi koko Unkarin suurin yksityisomistuksessa oleva tehdas. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen saaren tuotanto keskittyi ammusten lisäksi myös muoden tuotteiden, kuten autojen tuotantoon. Kun Csepelin asukasluku oli 10 000, tehtaassa työskenteli peräti 50 000 työläistä.

Csepelin jalkapallojoukkue perustettiin tehtaan työläisille vuonna 1912. Béke Téri stadion sijaitsee lyhyen kävelymatkan päässä Csepelin HEV-asemasta (HEV7-linjan päätepysäkki). Stadion on kuin monet muut unkarilaiset jalkapallostadionit. Se on jämähtänyt kommunismiajalle ja kenttää juoksurata. Suhteellisen hyväkuntoisen näköisellä kentällä puolestaan kasvaa valkoisia apiloita. Pääkatsomossa on kuppi-istuimet, mutta muutoin stadionia kiertää betoninen seisomakatsomo. Stadionin kapasiteetiksi ilmoitetaan 14 000, mutta tähän lukuun kannattaa ehkä suhtautua pienellä varauksella.

Béke téri stadionin pääkatsomo.

Béke téri stadionin pääkatsomo.

Csepel FC:llä on monien muiden budapestilaisseurojen tavoin poliittisesti värittynyt historia. Seura on myös yksi neljästätoista seurasta, jotka ovat onnistuneet voittamaan Unkarin mestaruuden. Sotavuosien aikoihin 1940- ja 1950-luvuilla Csepelillä oli tehtaan kukoistuksen takia paljon rahaa ja joukkue voitti Unkarin mestaruuden peräti neljä kertaa. Kommunistisen järjestelmän romahdettua 90-luvun taitteessa, loppuivat tehtaalla myös työt ja joukkueelta rahat. Kaudella 1996/97 Csepel putosi pääsarjasta pelattuaan siellä sitä ennen yhteensä 51 kautta.

Vuonna 2002 seuran uusi amerikkalais-kreikkalainen omistaja siirsi Csepelin joukkueen Tatabanyaan. Tästä seurasi, että Csepelillä ei ollut miesten edustusjoukkuetta vuosina 2002–2006. Edustusjoukkueen toiminta elvytettiin vuonna 2006, jolloin paikallinen urheilufanaatikko Krisztian Takacs sijoitti seuraan rahaa ja osti joukkueelle lisenssin neljänneksi korkeimmalle sarjatasolle.

Csepelin ja Györin junioripitoisen kakkosjoukkueen välisen kohtaamisen puoliajalla iloisen oloinen Csepelin kannattaja kerää katsomossa kolehtia. Ilmeisesti rahat on tarkoitettu joukkueen parikymmenpäisen kannattajaryhmän, Islander Divisionin, toimintaan. Csepelin kotiotteluissa käy nykyisin muutama sata katsojaa. 90-luvulla, Csepelin pelatessa vielä pääsarjassa, stadionille vaivautui parhaimmillaan muutamia tuhansia kannattajia.

Punasininen Csepel kohtasi Györin kakkosjoukkueen.

Punasininen Csepel kohtasi Györin kakkosjoukkueen.

Islander Division on Csepel FC:n kannattajaryhmä (huomatkaa kentällä kasvavat apilat).

Islander Division on Csepel FC:n kannattajaryhmä.

Györin nuori kakkosjoukkue voittaa lopulta sarjan kärkiottelun maalein 1-2. Vierailijat ovat myös selkeästi parempia. Ilmeisesti Csepel FC:llä ei myöskään ole resursseja nousta sarjaporrasta ylemmäs ja ykkösjoukkueen parhaat pelaajat siirtyivät talvitauon aikana muualla. Tämän seurauksena joukkue on vajonnut hiljalleen kohti sarjataulukon keskikastia.

Toisella puoliajalla myös Csepel sai luotua muutaman maalintekopaikan.

Toisella puoliajalla myös Csepel sai luotua muutaman maalintekopaikan.

Csepelin yhteisö kuitenkin osoittaa, että jalkapalloon voi suhtautua intohimoisesti, vaikka joukkueen nimi muuttuisi tai sarjapaikka jouduttaisiin jossakin vaiheessa ostamaan uudestaan. Tärkeintä ei välttämättä ole menestys, vaan yhteisöllisyys ja viikoittainen annos jalkapalloa.

Béke téri stadionin vanhan portin lähellä (tien toisella puolella) sijaitsee Csepelin kannattajien käyttämä baari, jossa voi usein bongata myös seuran omistajan. Baarin seinät on täytetty jalkapallohuiveilla ja Csepelin jalkapalloseuran historiaan liittyvillä asioilla.

Csepel on jo massiivisten hylättyjen tehdasrakennustensa ansiosta mielenkiintoinen käyntikohde kenelle tahansa historiasta kiinnostuneelle Budapestissa kävijälle. Jalkapallo on vain kirsikka kakun päällä.

Mainokset
Kategoria(t): Budapest, Unkari Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s