Ferencváros ja Diosgyör kohtasivat Ferenc Puskás stadionilla 10.5. ja ottelun panoksena oli mahdollisuus saavuttaa europaikkaan oikeuttava Unkarin liigan kolmas sija. Kyseessä oli sarjan kolmanneksi viimeisen kierroksen kamppailu ja Ferencváros oli ennen ottelua tasapisteissä kolmantena olevan Videotonin kanssa. Diosgyör puolestaan oli muutaman pisteen Ferencvárosia jäljessä ja näin ollen pakkovoiton edessä, mikäli joukkue haluaisi vielä edes haaveilla kolmannesta sijasta. Diosgyörillä on mahdollisuus hankkia europaikka itselleen myös 25.5. pelattavassa Cupin finaalissa, jossa Miskolcilaiset saavat vastaansa Újpestin.
Ensimmäisen puoliajan jälkeen Ferencváros johti ottelua 1-0 ja olisi voinut johtaa useammallakin maalilla. Joukkueen esitys oli sen verran suvereeni ja esimerkikisi kulmapotkuja tuli kuin liukuhihnalta. Viimeistely ei kuitenkaan ole Ferencvárosin vahvin osa-alue kevätkaudella.
Lopputulos 2-1 tarkoitti sitä, että Diosgyörin kahdessa jäljellä olevassa liigaottelussa ei käytännössä ole enää panosta ja Ferencváros jatkaa europaikan jahtaamista Videotonin kanssa. Polttavan lämpimään lauantaipeliin oli saapunut peräti 11 171 katsojaa. Ferencvarosin kotipeleissä kevään aikana on käynyt yleensä noin 4000-7000 katsojaa.
VINKKI KESÄN MM-KISOJA VARTEN: Seuratkaa Ferencvárosissa pelaavaa 21-vuotiasta Muhamed Besiciä, joka on nimetty Bosnia-Hertsegovinan maajoukkueeseen. Ferencvárosissa Besic on pelannut topparina ja oikeana laitapuolustajana ja vakuuttanut varmalla syöttötyöskentelyllään, sijoittumisellaan sekä nousuillaan. Miestä tuskin nähdään Ferencvárosin paidassa enää ensi kaudella. Ilmeisesti Bosnia-Hertsegovinan päävalmentaja Safet Susic kaavailee Besicistä Lionel Messin vartijaa Argentiinaa vastaan pelattavassa lohkopelissä.