Kalenterit esiin – kausi alkaa toukokuussa

Otteluohjelman julkistaminen on yksi pimeän talven odotetuimpia asioita. Alkaako kausi kotona vai viereissa? Ketä vastaan ensimmäinen ja viimeinen ottelu pelataan? Minä viikonpäivinä ottelut ovat? Ilmassa on yleensä paljon kysymyksiä ja toiveita.

Tänä vuonna Kakkosen otteluohjelma julkaistiin noin 93 päivää ennen KTP:n ensimmäistä sarjaottelua. Ennen ohjelman julkaisemista sitä usein miettii parhaita mahdollisia skenaarioita pelipäivistä. Tai toisaalta niitä pahimpia. Tänä vuonna punakynällä kalenteriin merkatut 19. kesäkuuta ja 5. elokuuta olivat niitä päiviä, joille en KTP:n ottelua toivonut osuvan. Muut päivämäärät voisivat joustaa. Sudenkuopat onneksi vältettiin ja nyt kaikkien 22 sarjaottelun näkeminen paikan päällä vaikuttaa jopa melko todennäköiseltä.

KTP:n kausi Kakkosessa alkaa kotiottelulla Kultsua vastaan 1. toukokuuta eli vappupäivänä. Otteluohjelmasta voisi etukäteen nostaa avausottelun lisäksi lauantaina 29. heinäkuuta pelattavan KTP:n 90-vuotisjuhlaottelun. Tuolloin Arto Tolsa Areenalle saapuu Klubi 04 ja ottelu alkaa KTP:n perustamisvuoden mukaisesti kello 19.27.

KTP:n ottelut Kakkosen A-lohkossa kaudella 2017
Ma 1.5. 18.30 KTP vs. Kultsu
Ma 8.5. 18.30 KTP vs. MP
Su 14.5. 17.00 Klubi 04 vs. KTP
Ma 22.5. 18.30 KTP vs. Kiffen
Ma 29.5. 18.30 Sudet vs. KTP
Ma 5.6. 18.30 KTP vs. Legirus Inter
La 10.6. 17.00 FC Lahti Akatemia vs. KTP
La 17.6. 17.00 KTP vs. JäPS
Ti 27.6. 18.30 PEPO vs. KTP
La 1.7. 17.00 KTP vs. PKKU
La 8.7. 17.00 MiPK vs. KTP
La 15.7. 19.00 MP vs. KTP
La 29.7. 19.27 KTP vs. Klubi 04
Ti 8.8. 19.00 Kiffen vs. KTP
Ma 14.8. 18.30 KTP vs. Sudet
La 19.8. 17.00 FC Legirus Inter vs. KTP
Ma 28.8. 18.30 KTP vs FC Lahti Akatemia
Su  3.9. 17.00 JäPS vs. KTP
Ma  11.9.  18.30 KTP vs. PEPO
Su  17.9.  17.00 Kultsu FC vs. KTP
Su  24.9.  14.00 PKKU vs. KTP
La  30.9. 14.00 KTP vs. MiPK

Kotipeleistä peräti seitsemän pelataan maanantaina ja loput neljä lauantaina. Maanantaipelien määrän saattaa selittää ottelutapahtumien myyminen yrityksille, kuten Veikkausliigassa ja Ykkösessä. Yritysasiakkaiden houkutteleminen otteluihin on todennäköisesti helpompaa arkipäivinä. Tämä on toki pelkkää spekulaatiota asiasta. Kakkosen A-lohkon joukkueista vain Kiffen pelaa yhtä monta kotiottelua arkipäivinä kuin KTP.

Tällä hetkellä Kouvolassa työssäkäyvänä arkena pelattavat vierasottelut sopivat minulle erittäin hyvin, sillä tämä tarkoittaa sitä, että vierasotteluihin esimerkiksi Susia ja PEPO:a vastaan on lyhyempi matka. Kauden kaikkien otteluiden näkeminen vaatii kuitenkin jo jonkinlaista kalenterisuunnittelua, vaikka tänä vuonna KTP:n vieraspelimatkat eivät pituudellaan päätä huimaa.

Kauden aikana pisimmät vierasmatkat suuntautuvat Mikkeliin, jonne KTP matkustaa heinäkuussa peräkkäisinä viikonloppuina. Yhteensä matkattavaa kauden aikana tulee noin 2 768 kilometriä. Tähän saldoon lisätään vielä toivottavasti nousukarsinnan vierasottelusta kertyvät kilometrit.

ktp_kilometritaulukko_kakkosen_a_lohko_2017

Taulukossa joukkueiden kotikenttien väliset etäisyydet kilometreinä.

Kakkosessa joukkueet pelaavat jokaista joukkuetta vastaan kahdesti, eli yhteensä 22 ottelua. Tässä suhteessa otteluohjelma on paljon reilumpi kuin Veikkausliigassa ja Ykkösessä, joissa koti- ja vierasotteluiden määrät eivät ole kaikilla joukkueilla samat. Toisaalta ottelumäärä myös putoaa melko radikaalisti sarjatasojen välillä. Veikkausliigassa joukkueet pelaavat 33 ottelua ja Ykkösessä 27.

Viikon aikana KTP solmi kaksi pelaajasopimusta lisää, kun ensin nuori Anton Eerola pisti nimensä kolmen vuoden paperiin ja perjantaina julkistettiin maalivahti Jiri Kosken yhden vuoden sopimus. Suomen Cup pyörähtää KTP:n osalta käyntiin huomenna Talin jalkapallohallissa Gnistania vastaan. Ottelu on ensimmäinen täysimittaisella kentällä tänä vuonna pelattava ottelu. Mielenkiintoista nähdä, kuinka KTP pärjää ennakolta kovempaa joukkuetta vastaan isolla kentällä. Sopimuspelaajiakin on jo melkein kentällinen…

Harjoitusotteluiden saldo: 2 — 2 — 0 — 0 — 11-2 — 6
Seuraava ottelu: la 28.1. klo 18.00 vs. Gnistan (Talin halli, Suomen Cup)
Sopimuspelaajia: 9
Kakkosen alkuun: 93 päivää

#kausiktpnkanssa

Mainokset
Kategoria(t): Kausi KTP:n kanssa Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s