Vuoden vaihtuessa on jälleen Stadionbongarin perinteisen vuosikatsauksen aika. Kantavana teemana läpi vuoden oli #100ottelua2016 eli tavoitteena oli ylittää sadan paikan päällä nähdyn ottelun rajapyykki ensimmäistä kertaa. Tavoite onnistuikin komeasti, sillä vuoden ottelusaldoksi tuli lopulta 103. Nähdyistä otteluista 97 pelattiin Suomessa ja kuusi ulkomailla (Norja: 2, Islanti: 2, Ukraina: 2). Uusia stadionbongauksia kertyi yhteensä 22. Stadin derbyt tarjosivat vuonna 2016 ehkä ne parhaimmat jalkapallokokemukset katsomossa, mutta myös alasarjoissa pelattiin paljon tasokkaita ja viihdyttäviä otteluita. Ottelulippuihin meni vuoden aikana noin 765 euroa ja lisäksi mukaan mahtui satoja tunteja matkustamista. Jokainen hetki jalkapallon parissa oli kuitenkin vaivan arvoinen.
Alla olevissa listauksissa vuoden parhaita paloja.
Nähdyt eri joukkueiden ottelut TOP5:
1. KTP 18 ottelua
2. HJK 12
3. HIFK 10
3. PK-35 Vantaa 10
5. Legirus Inter 6
Vuoden TOP 10 ottelut:
1. HIFK vs. HJK 2-1 (1-0), Veikkausliiga
HIFK nappasi syyskuun lopussa ensimmäisen derbyvoittonsa HJK:sta Veikkausliigassa ja kannattajat juhlivat voittoa kentällä ottelun päätyttyä.
2. PK-35 Vantaa vs. RoPS 3-4 (2-0), Veikkausliiga
PK-35 Vantaan kauden ensimmäinen Veikkausliigaottelu oli alkusoittoa seuran ympärillä koko kauden pyörineelle sirkukselle. Mitä olisikaan tapahtunut, jos PK ei olisi menettänyt 3-0-johtoasemaansa toisella puoliajalla ja vantaalaiset olisivat aloittaneet kautensa voitolla. Lue lisää…
3. HIFK vs. HJK 0-0 (0-0), Veikkausliiga
Maalittomasta tasapelistä huolimatta Stadin derby ei pettänyt tälläkään kertaa.
4. KTP vs. TPS 3-3 (1-2), Ykkönen
KTP nappasi heikon ensimmäisen puoliajan jälkeen tasapelipisteen. TPS sai joukkueiden kauden kolmesta kohtaamisesta vain yhden pisteen.
5. FC Jazz vs. KTP 3-4 (2-2), Ykkönen
Maali-iloittelu Porin stadionilla kahden tulevan putoajajoukkueen kesken. Lue lisää…
6. Islanti vs. Suomi 3-2 (1-2), MM-karsintaottelu
MM-karsintaottelu, jonka lopun mielellään unohtaisi. You know. Lue lisää…
7. HJK vs. HIFK 2-1 (2-1), Veikkausliiga
Kauden ensimmäinen Stadin derby Veikkausliigassa tarjosi vauhdikkaan alun, mutta meno hyytyi hieman loppua kohden. Ottelun kaikki maalit nähtiin ensimmäisen 11 minuutin sisällä.
8. KTP vs. KPV 5-3 (3-0), Ykkönen
KTP oli menettää selvän johtoasemansa ottelun toisella puoliajalla, mutta KPV:n kiri ei lopulta riittänyt. Tässä vaiheessa kautta näytti siltä, että kotkalaiset saattaisivat vielä pelastaa sarjapaikkansa.
9. Sudet vs. Gnistan 3-2 (0-2), Kakkosen A-lohko
Sudet pelasi Gnistania vastaan selkä seinää vasten ja oli jo 2-0-tappioasemassa, mutta nousi toisella jaksolla upeasti 3-2-voittoon ja piti näin ollen sarjassa säilymisen omissa käsissään kauden viimeisellä kierroksella. Tappiostaan huolimatta Gnistan varmisti lohkovoiton ja nousukarsintapaikan.
10. HaPK vs. FC Peltirumpu 2-4 (1-0), Kaakon Kolmonen
HaPK johti ensimmäisen puoliajan jälkeen 1-0, mutta FC Peltirumpu iski toisen puoliajan alussa kahdeksan minuutin jakson aikana peräti neljä maalia ja nappasi tärkeät sarjapisteet Haminasta.
TOP 5 uudet bongaukset:
Alasarjastadionit dominoivat tänä vuonna uusia bongauksia. TOP5-listalle pääsi kolme Kutosessa pelaavan joukkueen kotikenttää sekä kaksi Kolmosen stadionia. Lista koostuu ensimmäistä kertaa pelkästään suomalaisista stadioneista.
1. Puistolan urheilukenttä, Kotka
”To-do-listalla” pari vuotta ollut Puistolan urheilukenttä pääsi viimein bongauslistalle kesäkuussa. Lue lisää…
2. Kuusankosken urheilupuisto, Kouvola
Kaakon Kutosessaa nuorella joukkueella aloittanut Kumu hamuaa nousua korkeammille sarjatasoille. Tänä vuonna nousua ei vielä tullut. Kuusankosken urheilupuisto hohkaa 1970-1980-luvun stadionromantiikkaa betonikatomoineen. Lue lisää…
3. Euran Wembley, Eura
Idyllinen pikkustadion Eurassa teki vaikutuksen. Paikallinen seura EuPa teki kaudella 2016 ranskalaisen visiitin Kolmosessa. Lue lisää…
4. Elimäen jalkapallostadion, Kouvola
Kutosessa pelaavalla elimäkiläisellä FC Villisioilla on kotikentällään Elimäen jalkapallostadionilla mainiot olosuhteet niin pelaajille kuin katsojille. Lue lisää…
5. Kaurialan urheilukenttä, Hämeenlinna
Olympialaisia varten rakennettu Kaurialan urheilukenttä sopisi edelleen mainiosti jopa Veikkausliigastadioniksi. Menneellä kaudella Kolmosessa pelaava Härmä pelasi kotiottelunsa stadionilla. Lue lisää…
Vuoden jalkapallomaisema:
1. Akranesvöllur, Akranes, Islanti
IA Akranesin kotistadion Akranesvöllur sijaitsee Atlantin valtameren rannalla.
2. Stadion SKA, Odessa, Ukraina
Rappioromantiikkaa Odessassa. Mikään ei voita rapistuvia betonikulhostadioneita.
Vuoden suurin pettymys:
KTP:n putoaminen Kakkoseen
Suomen maajoukkue olisi hyvin voinut saada tämän kyseenalaisen kunnian itselleen jo kolmatta vuotta peräkkäin, mutta tällä kertaa vaaka kääntyi kuitenkin KTP:hen ja joukkueen yllättävään putoamiseen Kakkoseen.
Ensi vuonna luvassa jälleen tukku uusia bongauksia ja toiveissa olisi myös nähdä Suomen maajoukkueen voittavan jalkapallo-ottelun. Tukekaa paikallisia seuroja ja muistakaa, että jalkapallo on aina parasta paikan päällä!